Tiedosta nautinto -blogi

10 askelta kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemiseen

kirjoittajalta Susanna | 18/11/2021

Puhuminen on parisuhteessa tärkeää. Kuunteleminen usein vielä tärkeämpää. Valtavasta puhetulvasta huolimatta voimme kokea, ettei kumppanisi kuule tai et tule kuulluksi. Puhumaan voi suhteessa opetella, mutta niin voi kuuntelemaankin. Miksi toisen kuunteleminen on niin äärettömän vaikeaa? Ja miksi usein jäämme nuolemaan haavojamme kuulluksi tulemisen tarpeen äärellä? Miksi ihmeessä puoliso ei kuuntele? Tässä vinkkejä kuuntelemiseen ja kuulluksi tulemiseen.

Kuuntelun esteitä

“On järjettömästi sitä omaa sanottavaa, enkä minä malta, kun tiedän jo lauseen lopun” Joskus se toki saattaa tulla yllätyksenä, että mihin toinen pääsee, jos oikein kuuntelee. Hirvittävän tuttua on tuokin monissa suhteissa. Kuuntelija valmistautuu usein päässään jo omaan argumentointiinsa tai vastineeseen, ainakin. Jos puheen seassa vilahtaa kritiikin tai syytöksen haiventakin olemme heti valmiina hyökkäykseen. Nopeat verbaalikot ovat keksineet jo seitsemän erilaista vastausta, vaikkei kysymystä ole edes esitetty. Puolustusasemassa oleva on rakentanut selittävät vastineet aika äkkiä, kun uhka on omissa aivoissa todellinen. Kuunteluun liittyy paljon mielen ajatuksia siitä, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu milläkin hetkellä.

Kuuntelu on myös itsensä suojaamista; kun ei halua kuulla kaikkea, ei kuule niitäkään asioita, mitkä loukkaavat

Kuuntelu jää usein omien ajatuksiemme ja elämän viestitulvan alle. Kun päämme sisällä pyörii arjen melske ja työhaasteet sekä valtava tulva kaikkea muuta ”pitäisi” -asiaa, ovat korvat vähintäänkin tukossa. Joskus kovalevy on täynnä, huoli kuormittanut aivot kokonaan tai sosiaalisuus myyty jo siltä päivältä. Oikeasti kuuleminen ei tapahdu itsestään vaan vaatii meiltä hereillä olemista, muuten moni asia vilistelee ohi kuin itsestään.

Usein parisuhdeterapiassa kaivataan läsnäoloa ja janotaan kuulluksi tulemista kumppanilta. Realiteetit elämässä ymmärtää jokainen, mutta ei sitä, miksi rakas ei vain pysähdy kiinnostuneena edes hetkeksi. On loukkaavaa ja arvottomuuden kokemusta kasvattavaa, jos kokee ettei ole suhteessa edes hetken pysähtymisen arvoinen. Puolisolle kun tahtoisi olla omine, vähäpätöisine asioineenkin erityisen merkityksellinen.

Kun on useita pettymyksiä kuulluksi tulossa ja huomaa ettei toinen kuuntele, heittää hanskoja tiskiin aika äkkiä. Harva haluaa altistaa itseään pettymykselle uudelleen ja uudelleen. Itsesuojelua on se, ettei enää edes puhu. Ja varsin hyvin tiedämme, mihin tuo suhteessa lopulta johtaa. 

Kuulluksi tuleminen

Näin vahvistat kuuntelua ja kuulluksi tulon kokemusta suhteessa

  1. Aloita keskustelu pyynnöllä: ”Toivon, että kuuntelet minua…” On helpompaa pysähtyä selkeän pyynnön äärelle ja vastata siihen.
  2. Jos keskittyminen on sinulle haastavaa, ottakaa rauhaa tilan, ajan ja paikan suhteen. Joskus ympäristön häiriöt tekevät kuuntelusta mahdotonta.
  3. Tietoinen kuuntelu on läsnäoloa. Ota puolison kädestä kiinni tai kosketa muulla tavoin. Kosketus vahvistaa olemista samassa tilassa. Silmiin katsominen voi myös auttaa keskittymään kuunteluun, mutta se on joillekin liian voimakasta kohtaamista.
  4. Luulojen ja väärin ymmärryksien välttämiseksi, ennen loukkaantumista varmista aina ensin, mitä toinen tarkoitti: ”Ymmärsin että… tarkoititko sinä… mitä tarkoitit, kun sanoit?”
  5. Hyvin usein haluamme ratkaista ongelmaa tai auttaa puolisoa. Ja lähes yhtä usein puoliso ei kaipaa apua tai ratkaisua, vaan omien ajatuksien ja tunteiden kuuntelemista. Tätä voi puhuja sanoittaa ”En kaipaa ratkaisuja, vaan kuulluksi tulemista” Kun lopettaa ratkaisuvaihtoehtojen miettimisen ja kääntää itsensä tietoisesti kuunteluvalmiuteen, siihen pääsee helpommin.
  6. Opetelkaa koodikieli kuuntelulle, joskus toinen ei ole hereillä, kun asia on oikeasti todella tärkeä. Mikä turvasana auttaa, että toisen todella saa toteuttamaan kuunteluaan aktiivisesti.
  7. On reiluutta ja oman itsensä arvostamista sanoa, jos ei sillä hetkellä ei pysty kuuntelemaan. Kieltäydy kuuntelusta kauniisti: ”Rakas, nyt en voi kuunnella…” ja lupaa palata asiaan. Ja muista todellakin palata siihen. Vasemmalla korvalla kuuntelu ei auta ketään.
  8. Kun tunnetila kasvaa, ärsytys nostaa kuohuja ja tekee mieli väittää vastaan saman tien ja mielellään kumppanin puheen päälle, opettele joku kehollinen rauhoituskeino, jonka otat käyttöön. Naputa vaikka reippaasti toisella käden sormilla toisen käden peukalon juurta. Kerro keinosta puolisolle, jotta hän tietää sinun rauhoittavan omaa tunnetilaasi.
  9. Kumppanin tunnetilojen vahvistaminen palauttamalla antaa kokemuksen kuuntelusta: ”Ymmärrän, että olet surullinen, voinko…” ”Kuulen, että sinua ärsyttää…” ja ymmärryksen vahvistaminen lisää tunnetta, että niin todella tapahtuu: ”Ymmärrän rakas, että (ja toista se mitä kumppani äsken kertoi)
  10. Anna vuolaasti palautetta: ”Ihanaa kun kuuntelit aidosti”, ”Oli tärkeää tulla kuulluksi…” Ihminen toteuttaa mielellään sitä, mistä kehutaan ja saa kaunista palautetta. Hyvä kasvattaa tässäkin hyvää.
Ihanaa kun kuuntelet

Kuuntelun kissankin voi nostaa pöydälle suhteessa, ennen kuin puhuminen loppuu kokonaan tai siksi, että tarpeesi tulee suhteessa nähdyksi. Hälytys kellojen pitääkin soida kovaa, jos toinen sanoo, ettei ole kiinnostunut siitä, mitä ole puhumassa. Yksin olemalla voi valita kaiken sosiaalisen kontaktin, suhteessa on ainakin kohtuullisin väliajoin oltava korvineen rakkaalle läsnä.

Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta, keskustelutaitoja ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma