Lahjojen ostaminen parisuhteessa saattaa olla ihanaa yhteistä jännityksen ja huomion ylläpitoa. Tai se saattaa olla loukkaantumisen siivittämiä pettymyksiä. Happy ever after -tarinoissa rakastettu osaa aina tuoda juuri sen oikeanlaisen ja täydellisen lahjan. Tosielämän suhteissa tässäkään asiassa ei kumppani lue ajatuksia. Edelleen realismi on kovin kaukana saduista. Mutta suhteessakin lahja-asiat saa onnistumaan monella keinolla, ja siitä kirjoitan teille tässä.
En ole viitsinyt sanoa
Puoliso on ostanut vuositolkulla asioita, joista et tykkää. Loukkaantuminen vuosien jälkeen on ilmeistä, jos lahjoista menee sanomaan. Omat toiveet ja tarpeet eivät kuitenkaan täyty, ja vuosittainen pettymys kaihertaa mieltä. Tässä tulemme siihen tosiaan, että rehellisyys on loukkaantumisen uhallakin omista tarpeista huolehtimista. On epäreilua kumppaniakin kohtaan, jos lahjoista ollaan jatkuvasti näreissään, eikä kumppanilla ole edes mahdollisuutta korjata tilannetta. Jos kaikki on ennenkin ”kelvannut”, turhaa on ajatella, että kumppani itsestään muuttaisi toimintatapaansa.
Lahjoja, jotka sopivat antajalle
Monissa suhteissa annetaan lahjoja, jotka ovat antajan mielestä loistavia ideoita. On keksitty jotain hassua tai haluttu kerrankin yllättää. Yllätykset ovat ihania, kunhan muistetaan ja – tai pikemminkin tiedetään – millainen henkilö on niitä vastaanottamassa. Mikään ei ole niin kurjaa kuin saada lahja, jonka saaminen ärsyttää tai sen toteuttaminen jopa pelottaa. Tai se on kumppanin keino saada ihminen kerrankin ylittämään rajansa. Lahjoissa on hyvä käyttää vahvaa harkintaa. On hyvä peilata sitä, kenen tarpeita ja toiveita täytetään. Ja on hyvä jollakin keinolla selvittää, mitähän lahja mahdollisesti saattaisi vastaanottajassa herättää. Ylipitkälle viety yllätys voi olla useinkin liikaa.
Kun ei keksi mitään lahjaa puolisolle
Minä kannatan kysymistä ennemmin kuin ahdistumista. Yllätyksen pakollisuuden ylläpito voi estää lahjan hankinnan, ja idea on kuitenkin ilahduttaa toista. Voi miettiä itse ottaisiko ennemmin tiedetyn toiveiden lahjan vai huonon yllätyksen. Mielikuvitus on lahjanantamisen yksi osio, toinen on huomioinnin antaminen ja kolmas se, että ymmärtää saajan mielenmaisemaa lahjojen suhteen. Ja tuossa viimeisessä lahjoista puhuminen ja toiveiden kysyminen oleellista. Varsinkin silloin, jos se mielikuvitusosio on itsellä ontuva.
Ei ole aikaa eikä rahaa
”Kun en mä ehdi ja kun ei oikeasti ole kaikkeen hienoon ja ihanaan rahaakaan.” Lahjojen kohdalla tulevat elämän realiteetit usein vastaan. Vaikka rakkaalle tahtoisi tuoda kuun taivaalta, tarjoilla purjehdusretkiä Karibialle ja valloittaa hänet huikeilla timanteilla… niin se ei ole aina mahdollista, mutta ei useinkaan edes tarpeellista. Usein lahjan saaja ymmärtää varsin hyvin, ettei varaa ole. Usein myös lahjojen saaminen korostuu silloin, koska on laitettava itseään enemmän peliin. Huonoin vaihtoehto on jättää lahja antamatta vedoten siihen, että se on mahdotonta.
Kun aikaa ja rahaa on vähän on hyvä keskittyä olennaiseen. Lahja voi olla myös tulvillaan rakkautta, huomiota ja hellyyttä ihan ilmaiseksi. Ja tuollaisen aineettoman lahjan kääriminen pakettiinkaan ei montaa hetkeä vaadi. Yhdessäkään kaupassa ei tarvitse juosta eikä ahdistua lahjojen äärellä.
Valitse näistä, ota niin monta kuin tahdot tai tarjoile vaikka kaikki:
30 + 1 aineetonta parisuhdejoululahjaa
- Jalkahierontalahjakortti
- Leffailtalahjakortti
- Kaunis ja itse kirjoitettu runo
- Talvinen piknikretki laavulle kuuman juoman kera
- Saunatreffit jäätelöä syöden
- Lahjakortti parisuhdetreffeihin kerran viikossa koko vuodeksi 2021
- Musiikkihetki muistojen biisien kanssa. (Ehkä vähän hitaita?)
- Kylpyhetki tai suihkuhetki kaksin vaahdoilla tai ilman
- Eroottisen hieronnan lahjakortti
- Spa -kokemus omassa saunassa, hyvää juomaa, musiikkia ja hellin käsin tehty kasvohoito
- Niskahierontalahjakortti (sisältäen 50 suukkoa)
- Metsäretkitreffit kävellen käsi kädessä
- Kynttiläillallinen ”mitä kaapista löytyy” -fiiliksellä
- Rakkauskirjeen kirjoittaminen puolin ja toisin
- Seksihetki, jonka sinä toteutat kumppanille
- Hetki lukien tai kuunnellen eroottisia tarinoita kainaloittain
- Ääniviesti, missä kerrot tunteistasi puolisolle
- Seksihetki, jonka sinä määrittelet ja kumppani toteuttaa sinulle
- Seikkailu lähikaupungin luontokohteisiin
- Muistohetki yhteisten isojen muistojen äärellä, valokuvia katsellen
- Parisuhdepelin (app) pelaaminen
- Hetki hellää silittelyä alasti vuorotellen
- Yhteinen tutustuminen johonkin rentoutukseen youtube videoiden kanssa: joogaa, shibaria, hengittelyharjoituksia jne.
- Sun ja mun päivät, jolloin vuorotellen saa päättää päivän tekemiset kokonaan, ja yhdessä vietetään se aika.
- Hienompi piknikki olohuoneen matolla tai muussa kodin tilassa
- Aamiaista vuoteeseen ja lempeä käsihoito aamiaisen jälkeen
- Täydellinen vapaailta, jolloin puoliso voi keskittyä omiin rentouttaviin puuhiin.
- Tuttu juttu -kimara Mtv:n palvelusta itse vastaillen kysymyksiin.
- Iltasatu fantasioiden toiselle kerrottuna
- Koostakaa yhteinen seksibiisilista nautinnon taustamusiikiksi
+
- Seksipuhetreffit, jossa keskustellaan vain siitä mitä seksillemme kuuluu?
Tai varasta ja parasta. Muokkaa ja muotoile juuri sinun rakkaallesi toimiva lahja.
Lempeän lämmintä ja itselle armollista joulun aikaa!
Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja
Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta, keskustelutaitoja ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.
Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?
Views: 3194