Aloite seksiin ja miten se kannattaa toteuttaa

Joskus seksi jää toteutumatta siksi, ettei aloitteen tekeminen ole sellaista, että se seksiin johtaisi. Joskus ihminen lähtee seksiin, vaikka aloite loukkaa, ärsyttää tai jopa laskee halua. Joskus ihminen syttyy juuri siitä, mitä toinen tekee ja halu seksiin nousee vasta sitten. Miten sitten tehdä aloitteita niin, että se johtaisi seksiin?

Sä et tee koskaan aloitetta!

Kun seksin päämäärä on nautinto, ei pitäisi olla merkityksellistä, kuka sen ihanuuden aloittaa. Mutta jos se on aina toinen, se lopulta ärsyttää molempia. Sitä, jonka vastuulla seksin aloitus on AINA ja sitä, joka on toisen aloitteiden varassa. Jännällä tavalla seksi voi suhteessa ajautua uomiin, joissa aloitekin on aina samalla osapuolella. Tai sitten seksin mielikuvissa (heterosuhteissa) mies tekee aloitteen, koska näinhän sen kuuluu mennä. Suhteen alkuhuumassa aktiivisuus on ylimmillään, ja kukaan ei edes muista, kuka on aloittanut ja mitä. Pääasia on, että on kieritty siinä huumassa tolkuttoman kauan. Suhteen edetessä aloitteesta saattaa tulla kiistakapula, mikä sekä latistaa vahvasti mieltä, että tuottaa arvottomuuden kokemuksia.

Mikset sä halua mua?

Kun toinen ei koskaan tee aloitetta mielessä kaihertaa vahvasti se, ettei toinen halua juuri sinua. Usein ihminen vimmaisesti toivoo aloitteita ja pettyy, kun niitä ei koskaan esiinny. Lopulta suusta tulee jo kiukkuista palautetta aloitteettomuudesta. Usein toisen mielessä on pelko siitä, ettei aloite johda mihinkään ja kieltäytyminen saattaa tuntua kivulta, jota ei missään nimessä halua ottaa vastaan. Joskus seksiä on niin paljon, ettei oma halu ehdi siihen saakka, että sitä itse lähtisi houkuttelemaan.

Se ettei toinen halua, on varsin raastava kokemus.

Voitasko panna?

Seksin aloitukselta kaivataan intohimoa, spontaaniutta ja jännitystä. Seksiltä toivotaan pitkässä suhteessakin sitä, että huomioidaan ja vietellään. Lakoninen kysymys mahdollisesta seksistä ei juuri lämmitä ketään. Jos kaikki menee samalla kaavalla kuin kysymys, että voisitko imuroida, ei tunteen paloa saada aikaan. Seksi on kaikkiaan läheisyyttä, intohimoa ja siihen kuuluu kiihotus. Tämä kaikki on merkityksellistä myös siinä, kun sitä ollaan aloittamassa. Eikä se tarve haihdu mihinkään suhteen edetessä vaan päinvastoin, oikeastaan intohimo kaivataan enemmän ja enemmän, jotta se sytyttää.

Anna toisen kokea olevansa haluttu ja jotain erityistä, jota houkutellaan yhteiseen leikkiin.

Sytytä mut roihuun

On varmasti vaikeaa sanoa toiselle, että kaipaisi enemmän tunnetta, roihua ja rätinää. Sen pyytäminen loukkaa helposti. Mutta se on tärkeää sanoa ääneen. Kukaan ei halua olla parisuhteessakaan itsestään syttyvä itsestäänselvyys. Kun alun jännitys ja tuntemattomuuden voima on takana, kaivataan sitä roihua yleensä vielä enemmän. On tärkeää olla haluttu, himoittu ja kiihottava edelleenkin, vaikka yhteisiä vuosia olisi takana kymmeniä. Usein suljetussa suhteessa perinteisen kaavan mukaan elellessä puoliso on ainoa, joka sitä liekkiä voi ja saa sytyttää.  Silloin on ymmärrettävä vastuu siitä roihun leimuamisesta. Lähes kaikki kaipaavat elämäänsä ajoittain rätinää, ritinää ja tunnetta siitä, että on toiselle jotain valtavan haluttavaa.

Läheisyydellä kohti seksiä

Jos roihusta on pulaa, niin samalla tavalla kaivataan läheisyyttä. Jos tunneyhteyttä ei ole olemassa ja läheisyys on haastavaa, on seksiin syttyminenkin vaikeaa. Jos välillä on puhumattomia möykkyjä ja selvittämättömiä asioita, on jopa mahdotonta keskittyä nauttimaan toisesta. Seksi ei ole mitään erillistä tapahtumaa, vaan hyvin usein rakkaudellista läheisyyttä ja jatkumoa muulle tunneyhteydelle. Jos ollaan sekä henkisesti että fyysisesti kaukana toisistaan, kuilu seksiin voi olla ylitsepääsemätön. Sitä kuilua ei kuro umpeen sujuva arki, hyvä tiimi tai muutama hetki kainaloa telkan ääressä.

Kun kaipaa aloitteita seksiin, on ymmärrettävä myös toisen sielun elämää.

Tarjoa läheisyyttä, kuuntelua ja kuulemista. Kysy ja keskity toiseen. Osoita puolisolle, että hän on tärkeä, arvostettava ja ihminen, joka on erityisen merkityksellinen. Usko, että kaikki muu yhteys on hyvin monelle suhteessa se tekijä, joka laukaisee halua seksiin myös. Kun voi hyvin suhteessa, voi paremmin keskittyä seksiinkin.

Mihin tahansa seksiin ei haluakaan tehdä aloitetta

Usein toiselta vaaditaan aloitetta, vaikkei ole varmuutta siitä, onko seksi toiselle edes niin nautittavaa, että siihen aloitetta tahtoisi tehdä. Seksistä on puhuttava, eikä siinä ole milliäkään itsestäänselvyyttä kenenkään kanssa. Jokaisella on monella tapaa omanlaiset nautinnot. Ne selviävät aina kysymällä, kuuntelemalla ja kokeilemalla. Jos seksi on kaavamaista, samalla tavalla etenevää tavoitteellista pyrkimystä yhdyntään ja vähintään toisen orgasmiin, voi olla, ettei aloitteellisuus kukoista juurikaan.

Jos kumppani ei tee aloitteita koskaan, on tärkeää lähteä varmistamaan, onko seksi oikeastaan sellaista, mistä hän nauttii. Sitten lähdetään opettelemaan nautinnon tuomista lisää. Kun seksi on puolin ja toisin ihmeellisen ihanaa, niin siihen usein myös tahtoo aloitteitakin tehdä.

Rohkeus vaatii turvallisuutta

Rohkeus ja aktiivisuus seksissä kaipaa vahvaa tunnetta siitä, että voin olla oma itseni ja hyväksytty juuri näin. Se vaatii usein myös kokemusta siitä, että tulee kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Seksuaalisuuden saralla se vaatii myös kokonaisvaltaista hyväksyntää nautintojen äärellä. Jos omasta itsestään seksuaalisena olentona on epävarmuutta, voi leikkiin houkuttelukin olla mahdotonta. Mitä jos en olekaan ihana ja haluttava puolison silmissä?

Tätä rohkeutta ja turvallisuutta ruokitaan avoimuudella, eli ääneen puhumisella. Kun tutustutaan syvällisesti toisen seksuaalisuuden ytimeen ja tuotetaan sinne sanomaa täydellisestä hyväksynnästä, alkaa rohkeus kukkimaan. Kun huomataan, kannustetaan, ihaillaan ja ihmetellään toista kuin aarretta, herää kuka tahansa eloon. Joskus reitti on pitkä ja vaatii useampia satoja toistoja ennen kuin vanha uskomus itsestä on paikattu uudella ja kauniilla. Mutta kumppanilla ja suhteella on valtavan korjaava voima, ja sitä kaikkea pystyy myös seksissä ilmentämään.

Joskus uskallus aloitteen teosta vaatii valtavasti itsetunnon vahvistamista.

Seksiä saa tarvita, kaivata ja pyytää

Monilla seksin aloitteen saattaa torpata ajatus siitä, että sitä joutuu kerjäämään. Kukaan ei koe kauniiksi kinuamista, mutta ei siitä vinkujastakaan kivalta tunnu. Kun seksi on avoin keskustelun aihe ja kun siitä voidaan puhua kuten mistä tahansa muustakin, sen pyytämisestä ja omien tarpeiden täyttämisestäkin tulee normaalia ja helpompaa. On tärkeää voida sanoa, että tarvitsen seksiä ja tahtoisin sitä kanssasi. Vaatiminen ei kanna mihinkään, mutta pyytäminen onkin eri asia. Aina toinen ei jaksa tai halua, mutta hellyyttä ja läheisyyttä on tärkeää tarjota silloinkin. Seksin tarve on luonnollinen, kaunis ja ihana asia, ja on suorastaan kunnia-asia haluta toista, kun kerta ihmisen kanssa jakaa elämäänsä. Toki on suhteita, joissa seksiä ei ole, mutta siitäkin pitää silloin olla rehellinen ja ottaa molempien tarpeet huomioon.

Vihjaan seksiin eikä mitään tapahdu

Joskus toinen kokee tehneensä valtavan määrän aloitteita, eikä toinen ole huomannut mitään. Aloitteen tekemisen kulttuuri voi olla niin erilainen, ettei siinä olla edes samalla kartalla. Joillekin hentoinen vihjailu ja kiinteät katseet ovat niitä keinoja, kumppanin vielä ymmärtämättä mitään. Ja pettymys kaihertaa niidenkin jälkeen. Kun oma kokemus on se, etteivät omat aloitteet koskaan johda mihinkään, on hyvä nostaa sekin keskusteluun ja lempeästi kysyä, ovatko omat aloitukset yleensäkään auenneet toiselle. On turhaa syyttää puolin ja toisin kumpaakaan, jos keinot toimia ovat erilaiset. Oikeaa ja väärää menetelmää ei aloitteen tekemisessä ole. On vain keinoja, joita juuri teidän kannattaa käyttää. Ne keinot ovat nimenomaan niitä, joilla te puolin ja toisin sytytte. Jollei omaa vahvaa ajatustenlukutaitoa, on tästäkin vain käytävä keskustelua.

Tee kieltäytymisestä kaunista

Kun seksin aloituksen torppaa vahva pelko hylätyksi tulemisen kokemuksesta, jonka toisen kieltäytyminen aiheuttaa, on siitäkin puhuttava. On tärkeää nostaa esiin tunteita, joita kieltäytyminen itsessä nostattaa, ja on tärkeää olla syyllistämättä, mutta rehellinen. Kun seksistä kieltäydytään, kieltäydytään monesta muustakin, kuten rakkaudesta, läheisyydestä ja yhteydestä. Siksi seksistä kieltäytyminen saattaa olla vahvasti satuttava tunne, usein vieläpä molemmille. Joillekin tulee niin suurena yllätyksenä kieltäytymisen kipeä kokemus, että aloitteen tekemiset loppuvat siihen kertaan. Mikään vähäpätöinen hetki ei ole suhteessa siis sekään. Sen äärellä on oltava empaattinen, lempeä ja yhteiseen jatkoon uskova. Seksistä kieltäytyminen vaatii aina läheisyyttä, keskustelua syistä ja ääneen sanottua uskoa siitä, että seksiä kyllä on vielä tulossa.

Kun aloitteen tekeminen torpataan, ei koskaan saa jättää toista yksin.  

Tarjoile hyvää oloa ja nautintoa

Mitä jos aloitettaisiin aina vain nautinnon tuottamista? Mitä jos aloitettaisiin hyvää oloa? Mitä jos aloitettaisiin vain yhdessäoloa, joka on molemmille hyvää? Olisiko aloittamiseen kynnys silloin matalampi tai jopa olematon. Kun hajottaa yhdessä määritelmät ja kaavat seksistä, voi lähtö olla valtavan paljon helpompaa. Paine aloitteen tekemiseen ei todellakaan kiihota ketään mihinkään eikä pelko siitä, että vastaako toinen tarpeeseen vai koenko karvaan tunteen kerta toisensa jälkeen.

On puhuttava ääneen, mihin seksissä lähdetään. On puhuttava siitä, mistä nautitaan. Ja on puhuttava siitä, että mihin oikeastaan ollaan suuntaamassa. Silloin tiedetään, mitä seksiä aloittaessa ollaan aloittamassa. Ihanaa yhteistä ja intohimoista kohtaamista, vai samalla kaavalla menevää orgasmi- ja yhdyntäkeskeistä kaavaa?

Kunhan päästään alkuun

On hyvä puhua aloitteen tekemisestä avoimesti ääneen. Mikä tuottaa estoja? Mikä niihin auttaa? Joskus on hyvä sopia, että toinen tekee aloitteet, jos se on toiselle mahdotonta. Oikeasti nautinto on tärkeää, eikä se, mistä se alkaa. Mutta jos aloitteen tekeminen kaihertaa puolin ja toisin, niin se tekee aina esteitä seksiin. Joillekin ainoa keino syttyä on nähdä toisen halu, mutta silloinkin on hyvä ymmärtää, että ehkä toinenkin haluaa kokea sitä samaa.

Halun ollessa pääosin ihmisillä responsiivista, eli pitää ensin koskettaa ja helliä ja sitten vasta halu voi nousta, on spontaania halua turha odotella. Joskus seksiin lähdöstä voidaan sopia, mutta ennemmin kannattaa sopia mahdollisimman paljon läheisyyshetkiä ilman päämäärää. Jos läheisyyshetket ovat sovittuja ja niistä ollaan yhdessä vastuussa, loppuu aloitteentekijän merkittävyys. Silloin läheisyyteen ja ehkä siitä mahdollisesti seuraavaan nautintoon lähdetään yhteisestä päätöksestä.

Jotta välttyy aloitteen tekemisen tuomasta kärvistelystä, on sekin purettava osiin ja rakennettava omannäköinen nautintoa ja kiihotusta edistävä kokonaisuus. Välillä on vähän rikottava sitäkin suunnitelmaa, että pysyy mielenkiinto yllä.

Nautinnon riemuja,

Rouva Syld
Seksuaaliterapeutti, parisuhdevalmentaja

Muistathan seurata @parisuhdeseksi -tiliämme instassa!

Avoimuutta ja puhetta voi suhteessa ollessa ja ilman suhdettakin opetella, ja siihen voi hakea apua myös seksuaaliterapiasta. Siitä voit lukea lisää täältä.

Lue tästä aiempi blogi aloitteen tekemisestä:
Sä et tee koskaan aloitetta!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 thoughts on “Aloite seksiin ja miten se kannattaa toteuttaa”