Ettei opi liian hyvälle…

Ostaessani suklaakonvehteja yllätykseksi miehelleni omaa iltahetkeämme varten ja suosittelin samaa myös jonossa perässä tulevalle työkaverille, hän heitti lauseen: ”Enkä osta, ettei vaimo opi liian hyvälle”. Tiedän, että kyseessä oli nopeuksissa sutkautettu hauskuus ja vaimolla varmasti on huomioiva mies. Mutta kertoi tuo lause kuitenkin jotain meidän suomalaisten ajatusmaailmasta. Onko parisuhteessa toisen lelliminen jostain syystä turhaa? Niin kovin moni tuntuu elävän huomionpuutteessa ja oletan, että suurin osa ihmisistä haluaisi enemmän huomiota kumppaniltaan. Minä tokaisin samaan keskusteluun, ettei yksikään huomiointi tai hemmottelu rakkaalle ole koskaan liikaa.

Suhteen alun ihastuspössössä on toki normaalia hukuttaa toinen huomioon, suklaaseen ja usein seksiinkin. Mutta mihin se huomiointi sitten matkalla jää? Tai missä kohtaa hellimisestä ja huomiosta tulee turhanpäiväistä? Mistä juontaa ajatus, että kumppani oppisi liian hyvälle, koska tämän kommentin olen kuullut monta kertaa ennenkin. Voiko aidosti ja oikeasti olla niin, että huomiointia on parisuhteessa liikaa? Vai tarkoitetaanko sitä, että sitten puoliso odottelee sitä uudelleenkin? Ja itse joutuu vastaamaan toiveisiin, vaikka ei haluaisi? Eikö parisuhteessa olisi luonnollista odotellakin kumppanilta sitä huomiota? Ja eikö tarkoitus sitä sille elämän valitulle olisikin antaa? Vai onko huomiota jollain perusteella syytä säännöstellä?

Mihin kadotukseen joutuu pilalle lellitty puoliso?

Meillä on käytössä myös ajatuskombo: pilalle lellitty. Tarkoittaako se, että liian hyvää kun saa paljon, niin ei arvosta mitään enää? Uskon tämän osittain pätevän lapsiin, jos ne hukutetaan materiaaliin tai miljonääreihin, jotka voivat tarjota rakkaalleen kaviaarikylpyjä Karibian risteilyllä vaikka joka päivä. Mutta me tavikset, me tuskin voimme missään määrin hukuttaa ketään niin äärettömiin huomionosoituksiin, että siinä kävisi missään määrin huonosti ja toinen menisi pilalle.

Kuinka hyvin voisivatkaan kaikki pilalle lellittyjen parisuhteet?

Muutaman naisen suusta olen puolison huomiointiin liittyen kuullut myös ajatuksen ”helmiä sialle”. Karulta se karjujen puolesta kuulostaa, ettei kumppani ole minkään huomion tai hellimisen arvoinen. Jos on vastenmielistä tai turhaa huomioida kumppania, niin miksi yleensä eletään kyseisen ihmisen kanssa. Vai puhuuko siinä suhteeseen ja puolisoon pettynyt, jolle ei ainakaan liian hyvää ole tarjottu. Jos mies muuttuu tällaisessa suhteessa siaksi, niin miten käy naisen?

Toistan uudelleen, yksikään huomiointi tai hemmottelu rakkaalle ei ole koskaan liikaa. Siihen käytetty aika, vaiva ja raha eivät mene missään määrin hukkaan. Tärkeintä on tietenkin ne aineettomat huomiot, sanat ja kosketukset. Ja niihin on äärettömän hyvä vähän tottuakin. Että oma puoliso on juuri se, joka lellii ja hellii sinua juuri niin kuin sinua kuuluu lelliä ja helliä. Jos ei hän, niin kuka sitten? Rakkaudella kuorrutettu ja palvottu puoliso voi usein niin hyvin, että antaa sitä iloa ja hyvää oloa myös takaisin päin.

Minä lanseeraisin ennemmin sanonnan:
”Kaksi lellittyä puolisoa muodostaa onnellisen parisuhteen”

Rouva Syld

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *