Itsenäistä vai itsekästä seksiä?

Lempeää itsenäisyyspäivää sinulle!

Seksi on toiselle tehtävää nautintoa. Se on ihanaa antamista, ja siinä kauneimmillaan olemme täysin auki toista varten. Mutta myös ennen kaikkea itseämme varten. Itsenäisyys ja itsekkyys ovat väistämättä seksiin liittyviä teemoja, joita ei useinkaan pureta näkyville. Mutta nyt puretaan, tämän seksiblogin muodossa.  

Itsekästä seksiä

Usein seksiin liittyvät itsekkyyden tunteet, jos on ollut oman nautintonsa tai tarpeiden äärellä enemmän ottamassa. On haastavaa erottaa rajaa terveen ja toista vaurioittavan itsekkyyden kanssa. Toisaalla annetaan ohjeita (etenkin naisille), että ota vastuuta omasta nautinnosta ja vaadi sitä myös kumppanilta. Mutta perin itsekästä on myös vaatia. Ja onhan naiset kautta historian opetettu varsin miellyttäjäkeskeisiksi. Ja kun sitten toiveet eivät täytykään, niin toisesta tulee itsekäs rakastaja, joka on keskittynyt vain omaan nautintoonsa.

Jos molempien nautintoa ei yhdessä tutkita, itsekkyys hajottaa seksiä suhteessa kohtuullisen varmasti. Haluttomuus on sen oire tai lopputulema. Ja vaatiminen ei auta mitään.

Kaavamainen parisuhdeseksi

Suhdeseksin peruskaavat paljastavat selkeästi, miksi niin usein ajattelemme kumppanimme olevan itsekäs seksissä:

Alussa on loputon halu, jännitys ja kiihko. Puhua ei tarvitse, koska kehot kohtaavat toisensa. Rakkauden pössöinen mieli tarjoilee mielellään toiselle ihan kaikkea, vaikka omien nautinnonrajojen ylikin. Halutaan kaiken aikaa ja kaikkea. Kumppanille ei tässä kohtaa tarvitse kertoa mistä nauttii, koska hyvin usein nauttiikin kaikesta. Koska se rakkaus ja pössö. Sitten suhde vakiintuu ja tasaantuu. Seksissä on opittu jo ne tietyt asiat, joita toistetaan mielellään, koska ne toimivat. Ja hups vaan, ollaan seksikaavassa, joka lopulta ei olekaan samanlaisuudessaan kovin nautinnollinen kummallekaan.

Jos kumppanilla on seksissä tarve miellyttää, niin hän on tehnyt usein alusta saakka seksiä vain toiselle ja toisen nautinnot täyttäen. Pian se ei enää riitä, ja toisen itsekkyys alkaa kaihertaa mieltä. Toiselle ei ehkä ole tästä mitään ymmärrystä, koska onhan toinen nauttinut kaikesta saamastaan aiemminkin. Ja valitettavan usein me myös heterosuhteissa uskomme pornomaailman kuvaan siitä, että nainen nauttii kaikesta, mitä mies kuunaan tekee. Ja siltähän se suhteen alussa oikeastaan näyttääkin.

Toinen vaihtoehto on se, että molemmat toteuttavat seksiä, kuten ajatellaan, että sitä kuuluukin toteuttaa. Ja unohdetaan, että sitä pitää aina toteuttaa omalla tavalla. Alussa se usein toimii, koska siinä kohtaa rakkauspössöä toimii kaikki. Mutta pian ihmetellään, ettei seksi ole enää imurointia kummempaa. Totta, ei se olekaan, kun toteutetaan jotain muuta, kuin omaa nautintoa.   

Itsekästä seksiäkin on

Suhteen tilanteet johtavat usein ajatukseen kumppanin itsekkyydestä. Mutta toki on seksissä hyvin itsekkäitäkin käyttäytymismalleja. Nämä eivät useinkaan ole totuus ihmisestä, vaan opitusta tavasta toimia tai ajattelumallista. Halutessaan ihminen voi todellakin oppia epäitsekkyyden. Mutta vain halutessaan.

Itsekkyyttä seksissä on…

  • Jos toisen nautinto on merkityksetöntä, siitä ei ole kiinnostunut eikä sitä halua tutkia
  • Jos uskoo, että jokainen ihminen nauttii samanlaisesta seksistä
  • Jos ottaa kaiken aikaa itse, antamatta toiselle mitään
  • Jos ei ymmärrä, että suhteen muu hyvinvointi heijastuu oleellisesti seksiin
  • Jos velvoittaa, vaatii, painostaa tai pakottaa toisen seksiin
  • Jos kieltäytyy keskustelusta, mikä avaisi nautintoa ja parempaa seksiä suhteessa
  • Jos itse ei halua seksiä ja velvoittaa toisen pysymään seksittömässä suhteessa
  • Jos ajattelee, että oma nautinto on ihan sama, kunhan toinen nauttii

Itsekkyydestä eroon

Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Avatkaa toisillenne ajatuksianne ja seksuaalisia maailmojanne. Tutkikaa mitä seksi juuri teille voisi olla. Hajottakaa kaavat ja rakenteet. Keskittykää tunteisiin ja niiden syvyyksiin, sekä aistien saloihin. Opetelkaa koskettamaan ihosta nauttien, toista viehättäen ja herätellen. Opettakaa toista koskettamaan kulloiseenkin hetkeen sopivalla tavalla. Muistakaa, että seksi on molempien vastuulla ja oma aktiivisuus on sen toiminnan suhteen erityisen tärkeää. Toinen ei ole antaja ja toinen ottaja, vaan näiden roolien balanssi tuo tyytyväisyyttä.

Jos seksuaalisuuden nautinnot ovat piilossa, luokaa puhumalla luottamusta niiden avaamiseen. Ja luokaa tilaa kokeilla, harjoitella ja opetella, jotta löydätte asioita, joista molemmat nautitte. Seksin ei todellakaan tarvitse onnistua luonnostaan, vaan se voi olla ikuinen oppitunti nautinnon saloihin.

Tasapuolisuus on seksissä sitä, että molempien tarpeet täyttyvät. Ei sitä, että minuutilleen saa saman verran nautintoa tai orgasmien määrä on tasan. On hyvä opetella kysymään, että kaipaako toinen lisää tai jotain enemmän. On hyvä kysyä, että täyttyikö tarpeesi ja nautitko tarpeeksi? Ja on tärkeintä vastata aina rehellisesti.

On turha syyttää omien tarpeiden täyttymättömyydestä toista, jos niistä ei uskalla puhua ääneen.

Itsenäisyyden harha

Romanttisissa heterotarinoissa mies on aina seksin jumala, joka saa naisen nauttimaan. Tämä sama harha siirtyy hyvin usein parisuhteisiin. Ongelma tuleekin siinä, jos mies ei tiedäkään miten saa naisensa nauttimaan, tai nainen ei tiedä sitä itsekään. Tämä sama voi toistua missä tahansa suhteessa ja myös hererosuhteissa toisin päin. Kuvitellaan, että toinen tulee täyttämään kaiken, mitä nautinnolta kaipaan. Tai kuvitellaan, että rakkaus kyllä kertoo toiselle kaiken, mitä tarvitseekin.

Seksissä on usein itsenäisyys hukassa ja nautinnon tuottamisen vastuuta kaadetaan vahvasti toisen niskaan.

Seksissä on usein matkalla unohtunut se yksinkertainen asia, että toinen joutuu olemaan vähintäänkin niin kauan itsekäs, ennen kuin hänelle alkaa tuottamaan oikeaa totuutta juuri sinun nautinnostasi. Mikään seksuaalinen teko ei toimi kaikilla ja ihan kaikkea tekemistä voi varioida monilla tavoin.

Voitte harjoitella tietämisen harhasta irti pääsemistä tällä seuraavalla suudelmatehtävällä.

Suudelkaa toisianne seuraavilla tavalla:

  • Varovasti, ujosti, pusumaisesti ja varoen toisen huulia
  • Kylmästi, karkeasti ja etäisesti
  • Empaattisesti, kauniisti ja lempeästi hellien
  • Viipyillen, tunteillen ja rakastavasti
  • Ahnaasti, roihuten, himokkaasti ja ottakaa huulilta kaikki mitä irti saatte

Kertokaa suudelmien jälkeen kokemuksianne ääneen ja pohtikaa, mikä tuntui hyvältä ja mikä ei. Keskustelkaa auki jokainen erillinen suudelma ja sen tuottamat ajatukset, tunteet ja tunnelmat. Kun olette tämän tehneet, niin suudelkaa omalla tavallanne, mikä tuntuu molemmista aidosti erityisen hyvältä.

Ja nyt siirtäkää sama ajatus seksiin. Yksinkertaisen ja pienenkin asian voi tehdä monella tavalla ja se vaikuttaa nautintoon paljonkin. On siis vain kokeiltava, puhuttava ja sitä kautta löydettävä yhteisiä tapoja toteuttaa oma seksiä.

Itsenäinen minä

Itsenäisyys on sitä, että ajattelet oman nautinnon olevan sinun vastuullasi. On puhuttava, ohjailtava ja on jatkuvalla dialogilla tuotava toiselle esiin, mistä nautit ja mistä et. Jatkuva dialogi on pakollista, koska ihminen muuttuu ja uutta löytyy kaiken aikaa. Jokaisen päivän tunnelmat ja tilanteet vaihtelevat, se myös tuo erilaisia tarpeita seksille.

Itsenäinen ihminen arvostaa omaa nautintoaan niin paljon, että tahtoo toisen ymmärtävän sen kaikkia syvyyksiä myöten.

Itsenäinen ihminen kuuntelee seksissäkin omia tarpeita. Suhteessa ne molempien tarpeet ovat se lähtökohta. On hyvä muistaa, että itselle ihanaa seksiä usein tarvitseekin, mutta kukaan ei tarvitse seksiä, jossa omat toiveet ja tarpeet eivät täyty. Jos kumppanilla on enemmän tarpeita, niin hänelle on omat kädet, liuta leluja ja puolison lempeä tuki, että sooloilu on aina luvallista. Kumppanin voi lempeydellä myös monin keinoin auttaa orgasmiin, jos ei itseä juuri nyt haluta. Opetelkaa näitä keinoja myös erilainen kattaus.

Kun on omien tarpeiden äärellä sinut, voi halua tutkailla armollisesti, eikä vaatien sitä roihuamaan, kun se ei roihua. Mutta yhdessä voidaan myös opetella ne keinot, joilla se saadaan roihuamaan. Itsenäinen ihminen ymmärtää, että on avattava omaa nautinnon aarrearkku toiselle. On uskallettava ottaa se kaikessa ihanuudessaan käyttöön, kun vierellä on ihminen, joka sitä aidosti arvostaa. Itsenäinen ihminen ottaa vastuun myös siitä, että jos seksi ei maistu, niin syitä lähdetään rohkeasti toiselle avaamaan.

Omat rajat kannattaakin pitää kiinni seksin suhteen, jos kumppani ei ole luotettava, on aidosti itsekäs (katso lista ylempää) ja ei kunnioita sinua. Hyvin usein seksissä haluttomuus on tärkeä viesti nimenomaan ihmisten välisestä suhteesta, eikä aina välttämättä seksistä. Hyvin usein haluttomuus kertoo myös siitä, että seksi on sinulle vääränlaista. Tutki näitä rohkeasti.

Nautinnollinen sinä

Itsenäisyys seksissä on myös itseensä tutustumista. Se on kehorakkauden kanssa työskentelyä. Se on paljon hyväksyntää, rakkautta ja armoa itseä kohtaan. Se on työtä oman itsen äärellä, jotta arvostaa ja kunnioittaa omaa seksuaalisuutta, omaa itseä ja sitä kautta oppii nauttimaan enemmän. Jos on paljon huonoja kokemuksia, kivikkoinen seksuaalinen polku ja lukkoja toisensa jälkeen, on tärkeää käydä niitä purkamassa seksuaaliterapiassa. Sekin on itsenäisyyttä seksissä.

Ei yksikään rakastaja ole niin hyvä, että löytäisi sisimmät nautintosi, jos et itse niitä halua saavuttaa.

On tärkeää ajatella, että sinulle oikeanlainen seksi on merkityksellistä, mutta suhteessa te yhdessä löydätte ne asiat, mistä nautitte. On tärkeää heittäytyä siihen ihanaan mahdollisuuteen, että aina voi ja löytyykin uutta nautittavaa. Kun oikeasti avaa itseään seksuaalisesti, löytää kymmeniä, jopa satoja nautintoja. Joten kenenkään ei kannata jämähtää muutaman ehdottomuuden äärelle ja ajatella seksin olevan vain sellaista.

Omalle nautinnolle pitää antaa lupa, ottaa siitä itsenäinen vastuu ja sen jälkeen lähteä sitä yhdessä etsimään. Suhteessa on aina molemmilla (tai kaikilla) yhtäläinen oikeus nautintoon.

Itsenäisyyttä arvostaen,

Rouva Syld
Seksuaaliterapeutti, ihmissuhde- ja parisuhdevalmentaja

Olethan löytänyt jo meidän Seksipuhe- ja Elämysseksikortit, joilla saat auki puhekanavaa ja virikettä, joilla pääset irti seksielämän kaavamaisuudesta?
Jos et, niin tutustu niihin parisuhdeseksi – verkkokaupassa.

Ja muista tulla seuraamaan meitä Instagramissa: @parisuhdeseksi ja Facebookissa:
Ihmissuhteet ja seksuaalisuus Rouva Syld

Itsekkyydestä parisuhteessa olen kirjoittanut myös blogin:
Onko kumppanisi parisuhteessanne vapaamatkustaja?

Omien tarpeiden äärellä voi pohtia myös:
Mikä seksissä riittää?

Ja kaikki meidän yli 100 blogitekstiä aukeavat sinulle tästä:
Parisuhdeseksiblogi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.