Tiedosta nautinto -blogi

Ja kolmantena päivänä se nousi kuolleista

kirjoittajalta Susanna | 21/04/2019

Ei stondaa. Itsetunnon rippeet valuvat peniksen vartta pitkin liukkaasti alaspäin. Mieli on usein noloudesta mustempi kuin yö. Häpeä sanoittaa ajatuksia ja paineet kasvavat kohisten. Mitä jos se ei seiso ensi kerralla tai enää koskaan? Ajatuksissa jyskyttää epäonnistuminen. Miten nyt voin olla enää mitään seksikumppanini edessä? Joskus riittää pieni ajatuksenripekin siitä, että penis löystyy ja väkisin kun mitään kankea ei seisomaan saa.

Uskoakseni jokainen peniksellinen ihmisotus kohtaa jossain kohtaa elämää seisomattomuuden. Viimeistään iän tullen ilmiö tulee tutuksi. Vaikka itsetunto olisikin hyvillä kantimilla, erektiovaikeus usein kolahtaa silti. Vaikka kuinka muuta ajattelemme, niin kovin on stondaus muodostunut kulttuurissa miehisyyden mitaksi, vaikkei sillä mitään tekemistä asian kanssa aidosti olekaan. Kun ainoa oikeanlainen seksi mielletään heterojen väliseksi yhdynnäksi, niin seisontaongelma on vähintään seksin loppu, jos ei monelle jopa maailmanloppukin.

Sinisten pillereiden lumossa

Viagra. Kaikkien seisokkien pelastaja? Erektio-ongelmiin kannattaa hakea apua mahdollisimman pian. Jos odottaa seitsemän vuotta ennen kuin pääsee lääkäriin, on odottanut seitsemän vuotta liikaa. Erektio-ongelmiin on kehitetty paljonkin lääkinnällisiä keinoja ja niitä on hyvä käyttää hyödyksi. Vaikka viagra on lähinnä yleinen vitsi, se voi olla myös kohtuullisen helppo pelastus. Läheskään aina kyse ei ole mistään fyysisestä ongelmasta. Joskus kysymyksessä on kuitenkin vain väsymys, stressi tai hetkellinen heikotus, mutta muutamaa kuukautta kauemmin en avun hakemisessa odottelisi.

Peniksen viisaus

Ihminen ei ole kone, eikä peniksellinen ihminen seksiautomaatti. Stondaus ei kerro seksuaalisesta halusta tai haluttomuudesta. Se on osa sitä, mutta halu ja nautinto tapahtuvat aivoissamme. Tämän suosittelen sisäistämään.

Jos terveydelliset asiat ovat kunnossa, niin peniksen omistajan olisi erityisen tärkeä kuunnella itseään. Mitä ajattelen stondauksen kuvastavan? Onko se minun seksuaalisuuden ilmentyvä ja mittarini? Vai kehonosa, joka nauttii omalla tavallaan ja aina se ei jaksa eikä sen edes tarvitse. Mikä seksitilanteessa on sellaista, että se jännittää ja luo paineita? Onko seksi sellaista, kun tahdon ja harrastanko sitä sellaisen henkilön kanssa kuin tahdon? Onko parisuhteemme lämmin ja lempeä? Koenko, että minua arvostetaan? Tulenko kuulluksi ja nähdyksi ihmisenä?  Peniksen viisaus on siinä, että se tutkana kertoo myös, jos kaikki ei ole kohdillaan ja usein syy ei ole vehkeessä vaan omistajan muussa elämässä. Seksipössö on myös ainoa päihdyttävä aine, joka pitemmän päälle on terveellinen tapa stondauksen edistämiseen.

Seksi ei ole vain penetraatiota

Seksi on kaikkea mitä tuottaa hyvää oloa ja nautintoa. Se on aisteja, kosketuksia, ääniä, sanoja ja mielihyvää. Jos lopettaisimme seksin määrittelyn yhdynnäksi, loppuisi monen stondausongelmat paineiden osalta lyhyeen. Yhdenkään vaginallisen otuksen tyydyttäminen seksissä ei vaadi pelkästään penistä. Välttämättä se ei myöskään vaadi minkään asian sisälle laittoa. Onpa jopa olemassa iso liuta naisia, jotka vaihtaisivat yhdynnän mennen tullen ihan kaikkeen muuhun ihanaan, vaikka kokonaan. Kun peniksellinen otus opettelee puolisonsa nautinnon tuottamisen jollain muulla keinolla, niin oman itsetuntomittarin voi laittaa mittaamaan jotain muuta kuin peniksen kovuutta. Penis saa elää omaa ihmeellistä elämäänsä osana kehoa, olematta pääosana suorittajan vaativassa tehtävässä.

Peniksellisen otuksen kumppanit

Toivon sydämestäni, ettei ketään, jolla ei stondaa mennä lannistamaan millään lyttäyksillä. Voinette olla varmoja, että sen jälkeen kuolleista herättäminen alkaa vaatia jo ihmetekoja. Aihe on raavaimmallekin tyypille herkkä ja on julmaa mennä kommentoimaan jotain, mille ei mitään voi. Jos penetraation tarve on valtava, niin suosittelen hommaamaan kasan dildoja, joilla lievittää tuskaa ja jättämään peniksen nauttimaan vapaudesta toimia kuten tahtoo. Omaa penetratiivista tarvetta ei ole mitään syytä kaataa paineeksi peniksen harteille.

Kumppanin merkitys on valtava, jos empatia on aidosti läsnä. Sääliä ja voivottelua tuskin kaipaa kukaan, mutta lempeän kannustava ymmärrys on tärkein asenne. ”Ei haittaa, tehdään jotain muuta ihanaa ja ihmeellistä” on usein se ajatus, millä päästään eteenpäin. Peniksen arvostaminen ilman vaatimuksia ja empatia on asenne, joka on syytä opetella.

Puhuminen pelastaa seksin

Jos seksikumppanin kanssa suhde on avoin ja seksistä pystytään puhumaan enemmänkin kuin ”pannaanko” repliikein, niin monenlaiset probleemat on helpompia kohdata. Empatia on äärettömän tärkeää, kun herkistä asioista keskustellaan. Oman puolison tuki missä tahansa asiassa kannattelee ja auttaa monella tapaa. Kun ihminen tuntee olevansa haluttu, hyväksytty, arvostettu ja riittävä, vaikka olisi millainen hetki peniksellä meneillään, niin ollaan loistavalla tiellä. Seksistä avoimesti puhumaan opettelu voi olla merkityksellisimpiä muutoksia yhteisen seksielämän parantamiseksi kaikin tavoin.

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, Parisuhdepuhe– ja Totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit

Views: 1089

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma