Tiedosta nautinto -blogi

Joululahja juuri sinun puolisolle

kirjoittajalta Susanna | 16/12/2021

Taas on se joululahja-aika. Joillekin järjettömän stressaava hetki vuodesta, kun ostetaan jotain valmista pettymystä ja usein kalliilla. Tai korvataan vuoden aikana menetettyä huomiota jollain, minkä toinen on jopa tilannut. Kumppanille lahjojen ostaminen ei välttämättä ole helppoa. Mutta mitä jos siitä on tullutkin kilpailua tai lahjoilla korvataan jotain oleellista, kuten läsnäoloa. Millainen oikeastaan olisi oikea lahja juuri sinun puolisollesi?

Rakkauden tekoina lahjojen osto

Romanttinen elämä vaatii romanttisia lahjoja. Romanttinen suhde vaatii romanttisia lahjoja. Mutta mikä ihme on kenellekin romanttista. Ja mitä uskaltaa ostaa, jotta toinen kokisi itsensä rakastetuksi ja yllätetyksi. Joillekin rakkauden teoista hyvin tärkeitä ovat lahjat. Niitä usein mielellään ja innolla ilahduttaen ostetaan kumppanillekin. Mutta niitä kaivataan itse. Mitä jos silloin kumppanina on joku sellainen, joka haluaa osoittaa rakkautta ennemmin sanoilla, hellyydellä tai vaihtamalla auton renkaat?

On tärkeää puhua siitä, mitä kertoo kumppanin rakkaudesta. On tärkeää puhua siitä, millaisia lahjoja kaipaa. On myös tärkeää kertoa niistä lahjoista, jotka eivät itselle ole romanttisia. Se ei ole vaatimista, vaan tarpeistaan puhumista. Jos sinä kaipaat lahjoiksi hempeitä hepeneitä, kirjoitettuja rakkausrunoja tai maailman suloisinta suklaarasiaa, on enemmän kuin todennäköistä, että sauvasekoittimet, cappuccinokoneet ja lahjakortit autohuoltoon eivät ole sinun juttusi. Jos kumppanisi ei tiedä tätä, niin pieleen menee, ja pettymys on enemmän ainainen, kuin se joulu, mistä lauluissa kerrotaan.

Uskalla sanoa mitä toivot ja uskalla olla toivomasi arvoinen

Hyötyä vai hubaa?

Tiedän ihmisillä olevan periaatteita hyötylahjoista. Tiedän olevan periaatteita myös siitä ettei aikuisille osteta mitään. Tiedän myös, että ostetaan yhdessä jotain hyödyllistä, kuten uusi järjettömän suuri televisio tai kauan kaivattu valkoinen nahkasohva. Joskus on erityisen tärkeää luopua hyödyllisyydestä ja keskittyä tuottamaan iloa. Lahjan ei turhana ja rakkaudellisena tarvitse olla kallis, mutta jokainen kaipaa itselleen huomiota rakkaltaan.

Hyötylahja kumppanille saattaa kertoa siitä, että parisuhde siirtyy kaverilevelille. Tai siitä, että otetaan varmaan päälle, eikä oikeastaan uskalleta. Jos lahjojen ostossa on tullut näpeille useita kertoa, niin harva viitsii enää edes yrittää. Kun on ostanut kumppanille liian pienen alusasun tai liian suuren sormuksen tai vääränlaisen aamutakin, tuntuu vähemmästäkin ettei enää viitsi ottaa pettymystä itselleen näissä lahja-arpajaisissa.

Silti ilahduttaminen puolin ja toisin on suhteessa hyvin monelle erityisen tärkeää. Jokainen kaipaa sitä, että on erityistä toisen silmissä ja mielessä. Jokainen kaipaa myös sitä, että kumppani näkisi edes ajoittain vaivaa, koska suurimmalle osalle se kertoo merkityksestä.

Mitä, jos puhuttaisi lahjoistakin ääneen?

En kannata tilaamista ja valmista listaa kumppanillekaan. Joulun taikaan saa aikuinenkin uskoa ja odottaa yllätystä. Joulu on lasten juhla? Mitä jos se olisi myös aikuisten juhla? Kannatan sitä, että puhutaan lahjakäytännöistä, romutetaan ne omat ehdottomuudet ja keskitytään kuulemaan aidosti, mistä kumppani ilahtuisi. Ja jos lahjaralli on mennyt kinuamisen tai tilauksien puolelle, niin nostettaisiin sekin kissa pöydälle. Kumppani ei ole ostoautomaatti eikä joulupukki. Lahja-asioissa on suhteessa erityisen tärkeää olla mukana myös vapaus ostaa sellaista, mistä ajattelee toisen ilahtuvan.

Kun tutustuin mieheeni Herra Syldiin, kerroin rakastavani kukkia. Se on minulle jotain erityisen romanttista, mutta myös jotain, mistä valtavasti nautin, että kumppani minua ajoittain muistaa. Se on myös jotain, mikä tuntuu kurjalta, jos en niitä jollain aikavälillä saa. En ole ronkeli, mutta toki minulla on mieltymyksiä kukkienkin suhteen. Herra Syld on ymmärtänyt, ettei tuo ole vaatimus vaan helppo tapa ilahduttaa rakastaan. Kun ei vaadi kukkakauppojen valtavan hienosti rakenneltuja tyylikimppuja, niin muutaman euron tulppaaneilla saa aikaan suhteessa ihmeitä. Pieniä asioita, mutta isoja merkityksiä.

Kun kumppania haluaa ilahduttaa, alkaa pikku hiljaa vuosien aikana oppimaan, mikä tuntuu aidosti hyvältä. Jos sooloilee siinä, että ostaa itse sellaista mitä päättä toisen haluavan, menee metsään. Jos ajattelee, että rakkautta riittää muutenkin eikä toinen mitään tarvitse, saattaa hyvinkin jättää suuren vajeen huomiosta. Jos ajattelee, että lahja on oltava kallis tai ei mitään, unohtaa sen, että mielikuvitus on usein materiaalia ihmeellisempää.

Mutta tästä kaikesta olisi yhdessä tärkeää puhua.

Puhu ainakin näistä:

* Kertovatko lahjat sinulle rakkaudesta?
* Jos haluat, että osoitan rakkautta, millaisella lahjalla se toteutuu parhaiten?
* Millaisia romanttisia huomionosoituksia kaipaat puolisoltasi?
* Mikä lahja olisi kamalinta mitä voisin sinulle ostaa ja miksi?
* Millaiset lahjat saavat sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi suhteessamme?
* Millainen lahja on mielestäsi tuhma, erityisen romanttinen, koskettava tai sinulle hyvin henkilökohtainen?

Lahjoja lahjojen vuoksi

Tiedän suhteita, joissa ostetaan toinen toistaan arvokkaampia lahjoja, tavasta tai sen vuoksi, että se kuuluu suhteeseen. Jos eletään tarvevajauksessa tai pahimmallaan kulissia, niin someen postattu kallis lahja ei korvaa sitä sielussa huutavaa tyhjyyttä. Moni tietää sen varmasti itsekin. Kun elämästä puuttuu aitous, on vaikeaa ymmärtää, että materia sitä korvaisi. Itselleen kannattaa olla rehellinen elämän äärellä, ja samaa rehellisyyttä puolustan suhteessakin. Vaikka saisi monien tuhansien eurojen lahjat vuosittain, niin harvoin se tuntuu niin järjettömän hyvältä kuin aito rakkaus.

Jos mielessä vilahtaa ärsytys, että taas on puolisolle ostettava jotain, niin kannattaa pysähtyä hetkeksi ajatuksen äärelle. Mikä on polkaissut suhteemme siihen tilaan, että kumppanin ilahduttaminen ärsyttää? Mikä tarve jää täyttymättä itsellä? Minkä toivoisin olevan toisin? Jos kumppanille hankitaan lahja vain siitä pakosta ettei voi olla hankkimatta, on tärkeämpää käyttää sekin energia suhteen jatkon pohtimiseen. Rakkaudellisen suhteen lahjat hankitaan usein ilahduttamisen ilosta eikä pakosta ostaa jotain, koska yhdessä ollaan.

Joululahja puolisolle

Maailman paras lahja puolisolle

Paras lahja voi olla sellainen, johon sisältyy omaa tai yhdessä vietettyä aikaa. Yhteinen tekeminen, uudet elämykset, yhteinen rentous ja rauha tai pako hetkeksi kaikesta arjesta, voivat olla niitä toivotuimpia juttuja. Jos tulee mieleen ajatus kelpaako lahja puolisolle, voit tuudittautua siihen, että rakkaudesta ja lämmöstä annetun lahjan vastaanottajalla on myös velvollisuuksia. Et voi lukea ajatuksia ja joskus hyvän lahjan äärellä puoliso pitää oppia tuntemaan hyvin. Mutta yhteisen tekemisen ja kokemisen voisi kuvitella olevan aina jotain osuvaa.

Kuuntele kumppaniasi, uskalla rohkeasti ja ota mukaan aito ja lämmin sydän miettimään lahjavalintaa. Älä ahdistu mietinnän äärellä, jos et keksi mitään, niin kysy reippaasti “millä ihanuudella voisin sua tänä vuonna ilahduttaa?”

Meidän nautintokauppamme on täynnä lahjoja pariskunnille. Seksipuhekortit ja Elämysseksikortit ilahduttamaan ja virkistämään suhteen seksielämää. Nautintotapaamiset kanssani keskustelemaan suuremmasta elämän nautinnosta yhdessä. Myös sitomiskursseja kannattaa katsella yhteisen tekemisen mielellä. Meidänkin ajatus on tuoda nautintoa suhteeseenne.

 

Nautinnolla:

Rouva Syld

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Terapeuttinen sidonta -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Vellosta tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma