Kahden seikkailijan rakkaustarina

Lupasimme @parisuhdeseksi -instatilillä jakaa myös oman rakkaustarinamme ystävänpäivän riemuksi… tosin saattekin niitä nyt kaksi… Näin kaksi seikkailijaa löysi toisensa…

Herra Syld kirjoittaa…

Oli aika, kun ajattelin, etten ole riittävän hyvä parisuhteeseen. Mennyt elämä oli hyvin konfliktialtista, ja ajattelin kaiken johtuvan pääasiassa minusta. Osin olin oikeassakin, sillä en ymmärtänyt keskustelun merkitystä. Suurin puutteeni oli kuitenkin se, etten uskaltanut kertoa omia halujani ja toiveitani ääneen, enkä liioin kysyä toiselta hänen tarpeistaan. Oletin, että kaikki kyllä selviää itsestään, ja ihmettelin, miksei mikään tahdo tuntua riittävän hyvältä. Sittemmin olen ollut onnekas ja viisastunut, vaikka opittavaakin yhä on. Ja hyvä, että onkin.

Niinä aikoina olin kuitenkin henkisesti varautunut ja jopa päättänyt, että elän tulevaisuuteni mieluummin yksin, kuin satutan toista ja itseäni. En tahtonut ottaa riskiä, että epäonnistuisin. Suljin sydämeni rakkaudelta, sillä mietittyäni sitä olin tullut siihen tulokseen, etten tiennyt, miltä se oikeasti tuntuu. En osannut enää sanoa, olinko koskaan tuntenut rakkauden paloa, ja se teki minut surulliseksi. Mitä enemmän rakkautta analysoin, sitä kateellisemmaksi tulin heitä kohtaan, jotka rakkautta ympärillä julistivat ja toisille tunteensa näyttivät. Se kaikki tuntui vieraalta ja kaukaiselta minulle. Kaipasin olla rakastettu, mutten tiennyt, miten itse rakastaisin. Rakkauden ajatus muodosti kiven rintani sisään, ja annoin sen kasvaa vapaasti.

Kaipaus toisen lähelle oli kuitenkin suuri. Läheisyyden kaipuu oli hiljaa mutta alati huutava tarve, jota en osannut oikein sanoittaa. Tahdoin keskusteluja, huoletonta aikaa ja mukavia yhteisiä asioita. Tahdoin ihmisen rinnalleni kokemaan elämän hyviä ja onnellisia hetkiä. Olin uteliaskin, ja kaipasin mielenkiintoista elämäntarinaa. Sen pidemmälle en tahtonut asioita edes miettiä. Foorumi, johon lopulta kaipaukseni kirjoitin oli Tinder, josta en oikeastaan tiennyt mitään. Luultavasti ilmoitukseni oli sinne epätyypillinen, mutta halusin olla rehellinen ja aito. Löysinkin ihan läheltä seuraa kauniista, älykkäästä naisesta, jonka kanssa juttu luisti ja aika tuntui pysähtyvän. Hersyvä elämänilo ja positiivisuus korjasi sisälläni hitaasti jotakin, ja yhtäkkiä janosin nähdä, mitä huominen eteen toisikaan.

Keskustelumme viestitellen venyivät kymmenien tuntien mittaiseksi uteliaisuuden ja avoimuuden seikkailuksi. Kerroimme omat halumme, fantasiamme ja toiveemme. Osuimme toiveinemme hyvin lähelle toisen haluja, ja nekin asiat, jotka vielä vieraita olivat, tuntuivat sellaisilta, joita teki mieli ainakin kokeilla. Keskustelimme avoimesti seksistä ja muustakin elämästä, ja koimme, että taitaa olla väistämätöntä, että päädymme kokeilemaan, vastaako todellisuus ajatuksiamme. Sitä yötä emme kumpikaan unohda koskaan. Niinä tunteina sain olla kaikkea, mitä tahdoin ja sellaistakin, mitä en osannut edes ajatella aiemmin.

Skumppaa

Rakkaus ei tullut elämäämme seksin myötä salamana, vaan hiipien. Omat epävarmuuteni ja pelkoni jarruttivat tunteideni kehittymistä, vaikka kaikki vaikuttikin hyvältä ja kauniilta. En kerta kaikkiaan uskaltanut avata viimeisiä ovia sisimmässäni, sillä pelkäsin, että satutan häntä ja itseäni kuitenkin. Teimme ja koimme kuitenkin yhdessä monia ihania asioita, joiden muistojen ääreen palaamme näin vuosienkin päästä mielellämme uudelleen ja uudelleen. Koko kesä kului seikkaillen kuin siivillä. Olimme levottomia sieluja siivet olkapäillämme, ja kaipasimme kauniita kokemuksia.

Yhteiset muistot ovat henkeäsalpaavan kauniita, ja ne ovat sitoneet meidän juuremme tiukasti yhteen.

Yksi odottamaton yhteinen hetki sai lopulta minun sydämeni ovet auki niin, että tunsin uskaltavani antautua tuolle naiselle. Yhtäkkiä hengitinkin vapaasti ja näin selkeämmin. Viimein uskalsin tunnustaa itselleni, että rakkaus on todellinen tunne minullekin, ja että minulla on lupa kokea siitä kaikki puolet. Se hetki koettiin kaukaisessa Iniön saaressa, meren pauhatessa ja lempeän tuulen puhaltaessa kasvoillemme. Olimme kavunneet korkean kallion laelle jonkinlaisen intuition johdattamina. Kanervat hehkuivat ja meri tuoksui. Hetki oli karussa kauneudessaan pysähdyttävä, sanaton ja unenomainen. Siinä me kaksi seisoimme käsi toisen kädessä merelle katsellen, minä pidätellen kyyneleitä ja yrittäen hillitä palaa, joka kurkunpäätä tavoitteli. Rakastuin sillä hetkellä koko maailmaan ja elämään, mutta ennen kaikkea häneen, jonka kädestä kiinni pidin.

En muista, kauanko siinä hetkessä viivyimme ja mitä sen jälkeen puhuimme. Todennäköisesti vietimme monia hetkiä vaiti, sillä kokemus oli ollut jollakin lailla pyhä. Meni vielä pitkän aikaa, että sain sanotuksi tunteeni ääneen, ja siihenkin liittyi pelko siitä, että sanani sattuvat. Elämäni solmut olivat vielä liian tiukat, vasta hiljalleen löystymässä. Mutta sen jälkeen ei ole tainnut montaakaan sellaista päivää olla, etten olisi Susannalle muistanut sanoa, että rakastan häntä. Sanat eivät kulu, jos ne sanoo aidosta tunteesta ja tosissaan.

Elämämme on ollut vuoristorataa liki ensi hetkistä alkaen. Jokainen hetki on kuitenkin rikastuttanut elämäämme ja antanut lopulta enemmän kuin se on vienyt. Vaikka tiemme ei ole ollut helppo, en vaihtaisi mitään yhteisiä hetkiämme toisiin. Kaikella on tarkoituksensa elämässä, ihmisessä ja rakkaudessa.

Parisuhdesseksi

Rouva Syld kirjoittaa…

Kuusi vuotta sitten elin keskellä sinkkuelämän huumaa. Se oli piiiiitkän suhteen jälkeen vallattoman jännittävää, oppimisrikasta ja aikaa, kun minussa heräsi naisena eloon paljon uutta ja erilaista. Sinkkuaikaan kuului myös hetkiä, kun kaipasin jakaa, lähinnä syvällisesti ajatuksia ja jakaa läheisyyttä, myös ilman seksuaalista viritystä. Olin päättänyt kaksi asiaa: ei suhdetta, johon pitäisi sitoutua eikä etenkään koskaan naimisiin.

Olen ollut ihmisnarkki aina. Rakastan ihmisten tarinoita, ja minua koukuttavat ihmiset, jotka uskaltavat luottaa ja antaa itsestään jotain aitoa ja syvällistä. Näin jälkikäteen, ehkä juuri siksi minusta lopulta tuli seksuaaliterapeutti. Mutta tuossa kohtaa elämää janosin kohtaamisia ja niiden aiheuttamia tunneskaaloja. Kohtasin innoissani, flirttailin sieluni kyllyydestä, ihastuin ja itkinkin monista pettymyksistä. Mutta kaikkea sitä antaumuksella, koska kerrankin sain tehdä mitä lystäsin.

Kolmatta kertaa vuoden sisällä kirjautuneena Tinderiin (aika pian tuo sovellus aina kypsytti…) pääsin tarkastelemaan kuvakollaasia, jollaista en vielä ollut nähnyt. Mies näytti kuvissa rokkarilta, jossain hän katseli loputtoman pehmeillä silmillään suoraan kohti ja yhdessä kuvassa niin tiukasti, että jopa pelotti. Mielettömän hiukset toki koukuttivat heti. Mies etsi ystävää, seuraa tapaamisiin ja ajanviettoon. En uskonut, että tuo rokkari kiinnostuisi hetkeksikään tavallisesta naisesta. Mutta miespuolinen ystävä tekisi varmasti hyvää.

“Mitä sun lauantaihin kuuluu?” rohkaistuin viestillä kysymään, kun match oli kuin ihmeen kaupalla tullut. Ja sain kilometrin pituisen, mielenkiintoisen ja kohteliaan viestin, jossa avattiin itseä ihmeellisen paljon. Rakastan ihmisten lisäksi kirjoitettua tekstiä ja sitä, että ihminen antaa sillä jotain itsestään. Tässä se nyt oli, huikein “mitä kuuluu” -vastaus Tindermaailmassa ikinä, ja lähetetty minulle.

Loputon ja päättymätön viestirumba vei mennessään. Huomasin avaavani itseäni enemmän kuin koskaan ennen. Kerroin sinkkuelämän koukeroista, siitä mitä olin oppinut, mitä elämässäni etsin ja millainen olen. Kaikkeen tuohon sain mietittyjä, avoimia, rohkeita ja syvällisiä vastauksia. Viestien perusteella en malttanut odottaa tapaamistamme.

Ensimmäiset treffit sovimme Herra Syldiin kotiin. Ehkä typerää näin jälkikäteen, mutta viestirumban jälkeen en osannut enää pelätä mitään. Teetreffit kestivät viisi tuntia, koska keskusteltavaa riitti loputtomiin. Mitään tunteen paloa emme kokeneet puolin emmekä toisin. Sille ei vielä ollut tilaa eikä ehkä tilaustakaan. Mutta olihan mies mielenkiintoinen, syvällinen, tunteellinen, jännä ja vähän ujokin. Liika kiltteys Herra Syldissä hieman mietitytti, mutta toisaalta, ystävyyttähän tässä rakennettiin.

Kun jakaa palan itsestään jokaisessa viestissä, on se lopulta kuin huumetta ihmisnarkille.

Viestittely jatkui aamusta myöhään yöhön saakka. Ei ollut asiaa mihin toinen ei olisi tarttunut, ja toisaalta jaoimme myös kahden vanhemman arkeakin viesteissä. Lyhyet toiset teetreffitkin olivat keskustelurikkaat. Miten vapauttavaa oli kohdata, kun toisen elämän tarkoitus ei ollut päästä harrastamaan seksiä saman tien, vaikkei seksissä mitenkään mitään vikaa ollut, päinvastoin. Siitä puhuimme valtavasti muutenkin, varmasti molemmat avoimemmin kuin koskaan.

Kun olimme tuulettaneet siihen astista seksiä elämässämme, miettineet sen hyvyyttä ja huonoutta, kokemuksia ja ajatuksia pääsimme pidemmälle. Pian kerroimme vähintäänkin avoimesti millaista seksiä yleensä haluisimme, emme siinä kohtaa vielä toistemme kanssa tokikaan. Mutta seksikeskustelu johti lopulta siihen, että kokeilua oli vähintäänkin pakko jatkaa Herra Syldin makuuhuoneessa.

Koska aikuinen sinkkuihminen voi tehdä mitä haluaa, niin teimme mekin. Ja ilolla seikkailimme toisissamme. Kerrankin joku, joka keskittyi, tahtoi tutkia, oppia ja löytää ja kiire ei ollut enää mihinkään. Hyvän sinkkuelämän menettämisen pelossa räpistelimme molemmat tahoillamme. Mutta pian seksin lomassa tajusin tosiasian, että toisen kanssa on helppoa, ihanaa ja hulvatonta muutenkin. Ihastuminen oli pian vahvaa. Herra Syldin suuri kontrasti koukutti loputtomasti, hieman ujo, vähän epävarma ja rauhallinen mies oli kuin toinen ihminen seksin äärellä.

Rakkauden kesämme oli täynnä seikkailuja, pieniä ja vähän isompiakin. Olin löytänyt yhtä levottoman sielunkumppanin reissaamisen suhteen. Tien päällä, teltassa, pienten mökkien lavereilla ja meren rantakallioilla olimme onnellisimmillaan kaksin. Herran Syldin tapa tutkia kaikkea pientä ja ihmeellistä kameran linssin takaa koukutti tällaisen hetkessä elävän fiilistelijän.

Rakkaus kasvoi pikku hiljaa rauhassa, pienistä asioista rakentuen.

Samana kesänä ja muutama vuosi se jälkeenkin kipuilimme molemmat mennyttä. Ei ollut helppoa ja huoletonta, kun hioimme särmiä, opettelimme puhumaan kaikesta ja ymmärtämään toista. Monta kertaa mietimme, että onko tässä mitään järkeä. Toisaalta happi loppui ajatuksestakin, ettemme enää olisi toistemme iholla. Kun konflikti toisensa jälkeen oli selvitetty, paikkailimme sieluamme kuumilla kosketuksilla.

Rakkaus

Olemme tunneihmisiä, elämme kuin viimeistä kesäpäivää aika usein. Niin hyvillä kuin huonoilla hetkillämme. Minun rakkauteni on vahvistunut ja kasvanut uskosta, että siinä se toinen on, vaikka olen millainen. Siinä se vaan rakastaa, vaikka möyrin alamaissa, siinä se jaksaa väsyneen kiukuttelun ja uupuneen märinän. Helppoa on ihmistä rakastaa hyvissä hetkissä, mutta huonolla hetkellä näytetään rakkauden merkitys. Toisaalta tiedämme molemmat, miten tärkeää on luoda niitä yhteisiä kauniita ja merkityksellisiä hetkiä. Ne eivät tapahdu, ne tehdään.

Seikkailijana löysin kumppanin, joka lähtee vähintäänkin yhtä innoissaan kuin minäkin, ihan mihin tahansa. Elämysihmisenä jaan pieniä ja suuria elämyksiä päivittäin. Emme kaipaa mitään ihmeellistä, mutta ymmärrämme, miten ihmeellistä voi tehdä monista asioista. Vapautta kaipaavana ihmisenä sain vierelle toisen, joka ymmärtää, että vapaudesta ja avoimuudesta elää rakkauskin. Ketään ei omisteta, vaan valitaan uudelleen ja uudelleen, koska vierellä on hyvä olla. Ja huolehdimme yhdessä siitä, että todella on hyvä olla yhdessä.

Kun katson taaksepäin, näen kaksi ihmistä, jotka kaikesta huolimatta seisovat vierekkäin ja katsovat käsi kädessä samaan suuntaan… sinne äärettömälle merelle, jossa asuu sekä tyyni ja loputon rauha, että valtavan intohimoinen myrsky.
Ja kaiken sen me otamme vastaan. Koska yhdessä elämä on jännää ja hassua.

Rakkaudella,

Rouva ja Herra Syld

Seuraathan meitä jo instagramissa: @parisuhdeseksi – tilillä ja Facebookissa: Ihmissuhteet ja seksuaalisuus Rouva Syld.

Käythän kurkkaamassa Parisuhdeseksi – kaupassamme kortteja, joilla voit pitää rakkaudestasi huolta.


Luethan muita meille ystävänpäiväkilpailuun tulleita ainutkertaisia rakkaustarinoita täältä.

Rouva Syldin matka seksuaaliterapeutiksi on tässä blogissa:
Minusta ei tullutkaan taustatanssijaa, vaan seksuaaliterapeutti.

Herra Syldin ajatuksia seksuaaliterapeuttipuolisosta:
Elämää seksuaaliterapeutin puolisona.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 thoughts on “Kahden seikkailijan rakkaustarina”