Kolmen minuutin jyystö vs. aistillinen elämysseksi

Vähän puristuksia sinne tänne. Muutama ahnas suudelma. Kiihko. Nopeita hyväilyjä sieltä täältä ja ehkä muutama nopea lipaisu tai sormeilu. Valmis. Mela kosteikkoon ja reippaasti soutamaan, joskus kolme, joskus jopa seitsemän minuuttia aktiivista melontaa. Vähän eestä ja takaa, ah ja pum. “Oli ihanaa” Ja huomenna ottaisin lisää.

Perussetti perusheteroseksiä.
Tuolla perinteisellä jyystökaavalla valitettavan moni suorittaa seksiä. Nimenomaan suorittaa seksiä. Seksi on puuha monen muun keskellä ja parasta, jos sitä on monta kertaa viikossa. Laatu? No, siitä ei puhuta, ettei kukaan luule huonoksi tai puoliso ala vaatimaan jotain tantrailuja. Ja toki, aina sanotaan, että seksi on jokaiselle erilaista ja kukin tykkää mistäkin. Kyllä, mutta haluttomuus ja pettämistilastot huutavat hoosiannaa ja kertovat kyllä siitä, että aika paljon saadaan myös huonoa seksiä. 

Kolmen minuutin jyystö ei juurikaan hyvänolon hormoneja ehdi hyrräyttämään, eikä paljon muutakaan. 

Seksi voi olla maailman parasta ja hormonien ilotulitusta ihan joka kerta. Se voi viedä autuaammille melontamaille kauniiden vuonojen ja raikkaiden solien äärelle. Se voi antaa sinulle jotain niin ihmeellistä, että sen jälkeen tahtoisit naimisiin koko maailman kanssa. Sen jälkeen tekisi mieli huutaa ikkunasta, että “harrastakaa ihmiset mieletöntä seksiä!” Sellainen seksi saa silmänurkastasi karkaamaan kyyneliä, koska olet niin loputtoman kiitollinen. Sellaisen seksin jälkeen seksi ei ole enää koskaan vain seksiä, vaan aistillista elämysseksiä.

Aistillisen elämysseksin lähtökohdat eivät ole sukupuolista tai seksuaalisesta suuntauksesta kiinni. Ja miksi pitäisi ollakaan?
Seksissä kaksi ihmistä kohtaa, ja siinä ymmärretään seksuaalisuus monin tavoin. Voi tässä seksissä olla useitakin ihmisiä, mutta se on toisen blogin aiheita.

Ja jokaisella on mahdollisuus elämysseksiin. 

Aistilliseen seksiin ei välttämättä pääse random baarituttavan kanssa, varsinkaan viinahuuruisena. Eikä elämysseksiä saa ilman, että näkee vähän vaivaa. Vai onko joku joskus luvannut, että jotain järjettömän hyvää saa todella helposti ja nopeasti? Paitsi ehkä suklaata, mutta sekin jää elämysseksille heittämällä kakkoseksi. Oman itsensä tarkastelua tämäkin lysti vaatii ja turvallisen lempeää kumppania seksiseuraksi.

Elämysseksi ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä ei määritellä minuuteissa eikä kertoina viikossa vaan nautinnolla, joka on läsnä aina. Seksi ei ole vain jotain, vaan se on kaikkea. Se ei sisällä koskaan pakollista tekemistä tai osiota, vaan kuuntelee ihmisten tarpeita. Siinä keskitytään hetkeen ja sen kokonaisvaltaiseen aistielämykseen. Tunto on vain yksi aisti, joka ottaa vastaan ja elää hetkeä. Maku-, haju- ja näköaistien viettelys on ihan yhtä tärkeää.

Siinä seksissä tunnistetaan rajat, niitä kunnioitetaan mutta voidaan kolistella, ravistella ja venyttää, jos itsestä siltä tuntuu. Ja kovin usein tuntuu. Tuhmuus on läsnä ja se aiheuttaa rätinää ja kipinää ihmisten välille. Siinä nautinto on tasapuolista, olematta kilpailua tai pakollista vuorottelua. Siinä päämäärä on aina antautua pelkästään nautinnolle ja tuottaa sitä toiselle, niin paljon kuin vaan voi. Tässä seksissä ymmärretään, että halua herätellään monin keinoin, eikä sitä odotella saapuvaksi itsestään. Halua ei tarvitse pakottaa, kun tietää miten se itsellä ja kumppanilla syttyy.


Miten paljon hyvää voisin vielä saada ja antaa? 

Siinä seksissä ymmärretään, että se on vakava, arvokas ja tärkeä asia. Mutta se siivittyy usein leikkimielen ja huumorin kautta. Seksissä voi nauraa, jos lipsahtaa, luiskahtaa tai kuuluu pörinää. Ja usein niin käykin. Tämä ei ole mitään elokuvien täydellisen sulavaa hekumaa, vaan ihmisten inhimillinen hetki ja sellaisenaan juuri aitoa. Siinä on kokemus itsestä hyväksyttynä niin, että vartalossaan näkee vain kauneuden ja samoin kumppanin vartalolla. Ehdoton hyväksyntä toisen olemiselle ja “ei se haittaa” – asenne helpottaa kaikkea.

Armollisuus itselle ja toiselle tuo keveyden ja poistaa paineita olla jotain mitä ei ole. Koska jokainen on vain ihminen. Kun ei vaadita, voi vaan olla.

Ja siinä seksissä puhutaan, ennen, jälkeen ja vaikka kahvipöydässä. Siinä puhutaan sinusta ja minusta. Siinä sanoitetaan meidän tarpeita, toiveita ja nautinnon lähteitä, jotka muuttuvat matkan varrella. Ja siksi puhuttavaa riittää. Siinä on lupa ehdottaa aina uutta ja lupa toki sanoa, kun jotain ei tahdo. Siinä voidaan puheen voimin ohjailla toista valta-asetelmaa vaihtaen tai opastaen. Siinä kuiskitaan ääneen fantasioiden maailmaa ja ymmärretään, että mielenmaisemia voi ruokkia ja pitää kunnioittaa. Kiihotuksen lisääminen on aina luvallista monin keinoin. Siinä seksissä ei vaadita kaiken ymmärtämistä ja osaamista, vaan kokeilevaa asennetta. Aina voi uudelleen ja uudellen tutkia, miten voisi nautintoa toiselle tuottaa lisää ja moninaisemmin.

Asentorallia ei tarvitse harjoittaa kun kehot toteuttavat sitä luonnostaan tai ovat toteuttamatta. Lähetyssaarnaaja ei ole tylsyyttä vaan yhteyden muodostukseen hyvinkin tärkeää. Siinä kun ollaan lähes täydellä iholla kokonaan toisessa kiinni.

Orgasmikeskeisyys pakollisena tavoitteena ei ole tässä seksissä se juttu. Nautinto on usein niin suurta, että kyllähän alkuräjähdyksiä tapahtuu usein. Mutta mielettömän hyvää seksi voi olla ilmankin. Kun ei keskitytä orgasmin tuottamiseen tai saavuttamiseen vapautetaan mielelle tilaa nauttia jokaisen hetkestä yhtä paljon. Orgasmi on mahtava bonus, mutta ei päämäärä. 

Usein tälläinen seksi löytää paikkaansa ja aikaansa, kun sille antaa tilaa. Tämä on tahtokysymys. Tämän seksin äärellä ei ole tekosyitä. Jos on vaikea keskittyä, siihen on keinoja. (Lupaan kirjoittaa tästä teille lisää). Joskus riittää pieni keskustelu, sormien hyväily iholla ja sopivissa kohteissa ja hyvä olo nousee. Joskus kaikkea mahdollista ihanaa voi olla tunteja yhteen menoon, koska tuossa seksikuplassa aika unohtuu totaalisesti.

Tuo seksi saa itsensä tuntemaan arvostetuksi, kuulluksi ja nähdyksi. Toisaalta, jos tuntee itsensä sellaiseksi kumppanin kanssa, niin seksiin on helpompaa antautua. Herkillä tunteilla kokien seksi ruokkii ja pitää yllä parin olemassaolevaa yhteyttä. Seksi on asenne ja mielentila eikä suorite tai toiminta.

Mielikuvitus seksin äärellä on loputon. Kesäkurpitsan ei tarvitse olla vain syötävää, sormilla saa aikaan ihmeitä vaikka ruuhkabussissa ja rooleihin voi hypätä koska tahansa. “Tämä piika tässä miettii miten voisi palvella?” Tunnelman luonti on oleellista, aisteja kun ruokitaan ja halua herätellään monin keinoin. Hidas, eroottinen musiikki ja kynttilät virittää hitauteen. Hevin soidessa täysissä valoissa voi olla raffimpaa settiä. 

Tämän seksin äärellä ymmärretään valtasuhteet ja miten niillä terapioidaan mieltä. Valta antaa työstää itsetuntoa, vapauttaa vastuusta ja pitää huolta parin tasapainosta suhteessa. Valta otetaan pienin hienovaraisin keinoin tai kylmin kettingein. Kipu voi olla läsnä tuottamassa tunnekokemuksia, mutta sen ymmärrys lähtee aina saajan rajoista. Mitään BDSM -sessiota ei välttämättä tarvitse järjestää, mutta mausteita siitä maailmasta voi poimia mukaan vaikka miten. Tässä seksissä tuhmuuden voimaa ei väheksytä ja perverssioita kunnioitetaan.

Ajatus, että yhteisellä leikkikentällä mikä vain on mahdollista, tekee todeksi sen, että niin onkin. 

Kenenkään ei tarvitse osata mitään valmiiksi, tämän kaiken löytää kyllä. Jos haluaa. Kun lähtee tutkimusretkelle, kiire maaliin ei ole se juttu. “Kaikki tänne heti” -ajatukset tuottavat vain pettymyksiä, mutta pikku hiljaa kohti ihanuutta toimii. Jos lukkoja, esteitä ja estoja on paljon, niiden kanssa voi tulla seksuaalineuvontaan tai -terapiaan. Siellä voidaan karistella niiden kuormaa pois seksistä. Jos oma seksi ei nykyisellään haluta, on hyvä lähteä sitä tarkastelemaan vaikka ammattilaisen kanssa. Siten voi pitää itsestään myös hyvää huolta.

Mitä tämä seksi antaa? 

Turvallisuutta, lempeyttä ja voimavaroja itselleen ja suhteelle. Yhteyteen pääsee helposti. Hyvänolon hormonit vaikuttavat jaksamiseen energisoivasti, mielenhuolto tulee kuin itsestään ja kaikki kiristää vähemmän. Itsetunto ja kokemus omasta arvokkuudesta kehittyy. Maailma näyttää paljon kauniimmalta ja siinä on helpompi elää. Parisuhteen hoitoon tämä on parasta lääkettä.

Uskalla vaatia seksiltä elämyksiä.
Jokainen on sellaisen seksin arvoinen.
Sinäkin. 


Rouva Syld 

Jos elämysseksi saa aikaan ajatuksia, joita haluat tuulettaa, tervetuloa juttelemaan. Seksuaalineuvonnasta lisää: täältä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.