Miellyttävää menkkaseksiä

Yök. Tämä on varmaan se ensimmäinen ajatus aika monella. Ja tämä teksti on juuri teille. Tämä on myös teille, jotka ovat jo ymmärtäneet, etteivät kuukautiset pilaa mitään seksissä. Jos pidämme mielessämme, että seksiä on monenlaista, mitään ehdottoman pakollista ei tarvitse tapahtua. Ja ei, nykytiedon mukaan kukaan ei ole kuukautisten aikaan saastunut iltaan asti. Kaikkea muuta.

Kuukautisten aikana seksuaaliset halut ovat usein kohdillaan. Estrogeeni- ja testosteronitasot nousevat kehossa ensimmäisten kuukautispäivien jälkeen, ja niiden myötä himotkin valtaavat mieltä. Moni tunnistaa hyvin päivän tai kaksi ennen kuukautisia, että voisi sekstailla vaikka vuorokauden ympäri. Silloin tuntuu siltä, ettei mikään riitä ja keho erittää märkyyttäkin aivan eri tavalla. Toisin sanoen runsaasti. Hyödynnä näitä iloja, koska kehon kiihottuessa ja nauttiessa myös menkkojen sivuoireet usein helpottuvat.

Seksin ei tarvitse olla kuukautisten aikaan sotkuista. Toki se voi olla sitäkin, jos niin tahdotte. Kuukautisverikin on varmasti monelle kiihottava asia, ja mieltymyksesi siihen on myös luonnollista. Mutta jos sotkusta ei nauti, niin siinä ei tarvitse pyöriä.  

Jos seksi ei olisikaan yhdyntää

Usein seksin estää se, että ajatellaan yhdynnän olevan sotkuista. Mutta jos seksi ei kaipaakaan yhdyntää, ajatus muuttuu. Meillä on mahdollisuudet vaikka millaiseen seksiin ilman yhdyntää puolin ja toisin. Menkkojen aikana voi olla hyväkin, että yhdessä on aikaa tutkia, miten muuten voisin antaa nautintoa ja tyydyttää toisen. Kun se perinteinen juttu onkin pois suljettu voi löytyä paljon uutta. Ulkoiset nautintoalueet ovat kuukautistenkin aikaan innolla ottamassa vastaan hyväilyjä ja hellintää. Jos genitaalit ovat herkät, niin muistuta kumppania, että hellemmin tänään.

Lupa itselle ja nautinnolle

Melkein puolella maailman ihmisistä on kuukautiset ja ne kuuluvat tärkeänä osana elämämme kiertokulkuun. Moni kokee kuukautiset vähän negatiivisena ja hävettävänäkin asiana. Mutta sitä niiden ei tarvitse olla ollenkaan. Jokaisella on oikeus nauttia elämästä ihan jokaisena päivänä kuukaudestakin. Opettele näkemään vuotopäivät sellaisena osana elämää, että on lupa antaa extraihanaa nautintoa niin keholle kuin mielellekin. Herkkuja, lempeitä lämpimiä suihkuja ja kylpyjä, lämpötyynyjä, hierontaa ja hellintää. Seksissäkin lempeys voi olla juuri se mikä näissä päivissä toimii tai sitten päinvastoin. Menkkojen aikaan mieli voi kääntää seksin hyvin tuhmaksikin, jos se huutaa ettei näin saisi tehdä. Anna itsellesi lupa kokea ja nauttia kaikesta.

Ällötys ja kipu

Keho voi olla kuukautisten aikaan herkillä, usein vähän ällöttää ja kropassa voi olla kipujakin. Monilla kivut ovat infernaaliset ja silloin keholle tärkeää on armo, lepo ja lempeys. Tee vain välttämättömin ja anna itsellesi aikaa. Seksi voi myös pelastaa. Seksuaalinen kiihotus ja nautinto erittävät hyvänolon hormoneja, se on äärettömän luonnollinen keino helpottaa omaa oloa kuukautisten aikana. Sooloseksiä lisäämällä voi kokeilla ensin miten keho reagoi. Orgasmihuiput saavat kehon hyrräämään hormonipössössä ja silittelee kipuja vaimeammiksi. Tutkimuksien mukaan orgasmit jopa lyhentävät vuodon kestoa. Tämä on loistava motivaattori.

Tamponi, kestotamponi ja kuukuppi

Veri pysyy sisällä monella keinolla. Kokeile, mikä sinulle on parhain. Tamponin narun kanssa joutuu ehkä hieman taiteilemaan, mutta pienellä huomioinnilla siitä selviää. Uimarit ja muut urheilijat ovat käyttäneet kestotamponeja jo pitkään. Mutta ne ovat oivallisia myös menkkaseksiin. Pienen pesusienen näköisen pelastajan kanssa voi jopa harrastaa yhdyntää. Mutta opetelkaa rauhassa kestotamponin pois ottoa, se kun voi päätyä myös yllättävän syvälle. Kuukupin kanssa tärkeintä on harjaantunut käyttö, että kuppi on asennettu kohdilleen. Kun tulppa on olemassa, niin maku- ja tuoksutuntuma on ihan yhtä nautinnollinen kuin sinulla muutenkin.

Tahto ja mielikuvitus

Tahto saada ja antaa nautintoa ei tarvitse jumiutua ajatukseen, ettei joku osa-alue seksistä ole käytössä. Mielikuvitus siivittää mahdollisuuksia ja ihmisen on varsin kekseliäs, jos niin haluaa. Pyyhe alle ja pyykkiin, vuoto on kuitenkin usein yllätyksellisen vähäistä, koska kiihotus hillitsee sitä. Jos puolisolla on penis, niin sekin on pesunkestävä. Lelut eivät kavahda minkäänlaisia tahroja ja kumihanskatkin on keksitty. Kondomilla suojaus voi auttaa mieltä rentoutumaan. Jos veri mietityttää, niin seksiä voi harrastaa tietenkin suihkussa. Peppuseksi on loistava mahdollisuus näihin päiviin, ja siinä aina toki vastaanottajan tahdilla edeten. Ja muistakaa tuhlaillen lutrailla liukkaria. Menkkapäivät voivat olla myös puolisosi juhlapäiviä, jolloin keskityt vain häneen ja hänen nautintoonsa täysin. Toisen nautinnon kokemisestakin saamme paljon mielihyvää ja se lisää yhteyttä.

Puhu menkoista ääneen

Ottakaa avoimeen keskusteluun myös kuukautiset, tuntemukset, ajatukset ja kokemukset. Mitä avoimemmin siitä voitte puhua, sen helpommin menkkaseksistäkin on puhua. Puolisona voit sanoillasi ja hellimisellä ruokkia paljonkin hyväksyntää. Kun kertoo, että nyt jomottaa, toinen kuuntelee, huomioi ja vaikka hieroo hellästi, tulee kokemus huomaavaisuudesta. Menkkaseksin äärellä seksipuhe häivyttää tehokkaasti häpeää ja antaa mielikuvitukselle tilaa. Millaistahan seksiä meillä tänään voisi olla?

Ihmeellistä ja avointa kansainvälistä kuukautispäivää kaikille.

Rouva Syld

Kansainvälisestä kuukautispäivästä lisää Lunette:n sivuilta täältä.

Jos oma keho ja sen kanssa sinuiksi pääseminen mietityttää, ota yhteyttä niin jutellaan.
Lisää seksuaalineuvonnasta voit lukea täältä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *