Riittävyys, tunne siitä, että olet tarpeeksi, saat mitä tarvitset ja olet toiselle jotain sellaista, mitä hän haluaa suhteeltaan. Riittävyys haastaa lähes kaikissa suhteissa ja on meille jopa kulttuurisesti hyvin ominaista, kiitos meidän kiintymyssuhdetaustojemme, kun tarpeemme ovat jääneet vaille vastinetta. Jokainen haluaa olla suhteessaan riittävä toiselle, ja jokainen haluaa kokea, että suhde riittää. Miten sitten saadaan aikaa riittävän hyvä suhde ja miten riitämme kumppanina toiselle?
Riittävyys on hyväksyntää ja arvostusta
Jos kaiken aikaa sisälläsi kalvaa, ettet ole toiselle riittävä, on tärkeää katsoa riittävyyttä silmiin ja pohtia, millaisella tasolla se on omassa itsessäsi. Oletko arvokas itsellesi sinällään? Ansaitsetko vain sinuna itsenäsi elämässä hyvää ja kaunista? Joskus elämänpolkumme on opettanut varsin hanakasti arvottomuuden kokemusta, koska emme ole saaneet arvokkuuden peilausta rakkailtamme siten, kuin sitä olisimme tarvinneet. Jos vajaus on suurta, haemme riittävyyden tunnetta puolisoltamme suorastaan kipeästi. ”Täydennä minussa se, mitä vaille olen muilta jäänyt!”.
On myös kohdattava kokonainen sinuus, kaikkien ihanien vahvuuksien, mutta myös niiden varjojen kautta. Keskeneräisenä, joskus huonona ja heikkonakin, on tärkeää kokea armollisuutta itseään kohtaan. Mitä lempeämmin suhtaudumme itseemme, sitä riittävämpiä olemme. Itsearvostus ja -hyväksyntä lähtee aina lempeästä rakkaudesta, joka kohdistuu siihen vaille jäämisen kipuun, jota koemme.
Riittämällä itsellesi on mahdollisuus riittää myös toiselle.
Entä jos en oikeasti riitä kumppanilleni?
Jos kumppanisi tuo jatkuvasti esille sitä, että sinun pitäisi olla jotain muuta tai hän toivoisi suhteelta enemmän tai toisenlaista olemista, on tärkeää rohkeasti pysähtyä sen äärelle. Joskus se mitä suhteessa haluaa antaa ja mikä itselle on riittävää, ei kohtaa sen kanssa, mitä toinen tarvitsee. Ja sekin on oikeasti vain elämää. Suhdetarpeemme ovat erilaisia. Syvyyden taso ja mitä haluamme antaa ja saada ovat yksilöllisiä kokemuksia. Voimme tulla vastaan osittain, mutta happi loppuu suhteesta pian, jos kierrymme korkkiruuville sen kanssa, mitä toinen haluaa ja tahtoo. Niin kauan kun suhteessa olemisessa on vapaus ja oma tahto mukana, kaikki on hyvin. Kun pinnistelemme väkisin, jotta riittäisimme, alkavat ongelmat.
Kumppani voi kokea sisäistä riittämättömyyttä ja heijastella sitä sinuun. Hänellä voi olla unelma tietynlaisesta suhteesta ja se, mitä teillä on ei täytäkään kriteereitä. Tärkeää on nostaa keskusteluun suhdeodotuksia, -tarpeita ja ajatuksia siitä, mitä oikeastaan kaipaan ja haen. Ja ennen kaikkea miksi? Joskus haluamme näyttää ulospäin paremmilta kuin olemmekaan, joskus paikkaamme vanhaa vaille jäämistä ja joskus meillä vain on suhteessa tarpeita, jotka ovat niin tärkeitä, että täyttymättömyys kaihertaa kaiken aikaa.
Riittämättömyys on myös erityisen inhimillinen tunnekokemus ja sitä on tärkeää tarkastella lempeydellä
Voimmeko olla toiselle kaikkea?
Alkusuhteen huumassa usein olemmekin kaikkea toiselle ja yltiömäärin enemmänkin. Kun kiintymysvaihe alkaa palaamme hattaralinnoista todellisuuteen ja ihmisyyteen. Siellä herääkin usein tuntemuksia, etten riitäkään tai se toinen minulle. On realistista ja uskaliastakin ajatella, että täydellinen kumppanuus on disneysatujen luomaa harhaa, ja todelliseen suhteeseen kuuluvatkin riittämättömyyden tuntemukset. Kun koskaan toisessa ihmisessä ei saa ihan kaikkea, on löydettävä kumppaniksi sellainen, joka on itselle pääosin riittävä.
Riittävyytemme kokemusta määrittelevät somemaailma ja muiden suhteet. Niistä näemme häviävän pienen osan, ehkä jopa epätodellisen positiivisen, tai vähintään kuvittelemme lopunkin kauniimmaksi kuin ne ovatkaan. Meillä ei ole tietoa, kuinka paljon tuo pari onkaan kokenut, millaiset ovat heidän polkunsa ja haasteensa. Kuinka paljon suhteen eteen on tehty töitä tai kuinka kaunisteltu kuva halutaan suhteesta luoda. Harva haluaa ulkopuolisen näkevän suhteen varjot ja vaikeudet. Monin paikoin vertaamme omaa suhdettamme johonkin, mitä ei ole olemassakaan.
Riittävyys, kun tärkeimmät tarpeet täyttyvät
Kirjoita itsellesi lista suhdetarpeista ja määritä niistä itsellesi viisi tärkeintä. Pohdi sitten niiden viiden kanssa nollasta sataan, kuinka monella prosentilla ne tarpeet täyttyvät suhteessasi. Esimerkiksi, jos tärkeä suhdetarpeesi on syvällinen tunnekeskustelu, kuinka tyytyväinen ja millä tasolla prosentti on suhteessasi? Tämä tehtävä on toki hyvä tehdä suhteessa molempien (tai kaikkien), mutta ensin yksin ja sitten käydä yhdessä keskustelua. Jos suhdetarve jää kovin vajaaksi, miten me konkreettisesti voisimme tuota yhdessä täydentää, niin että se on riittävää?
Suhdetarpeiden täyttymistä ei kaadeta koskaan vain kumppanin niskaan.
Työkaluina itsemyötätunto ja kiitollisuustaidot
Omaa arvokkuutta, itsehyväksyntää ja riittävyyttä itselle on tärkeää lähteä rakentamaan itsemyötätunnon kautta. Kun opettelemme suhtautumaan itseemme kuin parhaaseen ystävään, jolle suomme kaiken, ymmärrämme valtavasti ja hoivaamme kun sitä tarvitsemme, olemme hyvällä tiellä. Itsemyötätunto on lempeyttä, uskallusta kohdata omat tunteet ja kokemukset ymmärryksen kautta ja kauniin sisäisen puheen opettelua. Riittävyys kasvaa ja vahvistuu matkalla, kun kohtaamme itsemme hellemmin ja kauniimmin.
Kiitollisuustaidot toimivat niin omassa työskentelyssä, kuin suhteessakin. Vaikka olen millainen, voin olla äärettömän monesta asiasta kiitollinen. Älä vertaa itseäsi kenenkään somenäkymään, vaan vie ajatuksesi vaikka oman vanhempasi lapsuuteen. Mistä kaikesta voit nyt olla kiitollinen siihen verrattuna? Mikä kaikki tuottaa sinulle iloa, nautintoa, hyvää oloa, juuri tällaisena ja juuri tässä ja nyt?
Kiitollisuus toimii suhteessa jokapäiväisenä ankkurina. Mistä olet tänään kiitollinen -kysymys nostaa esille hyvää, avaa ajatusmaailmaa toiselle ja tuo elämään merkityksellisyyttä. Vaikkei kaikki tarpeet täytykään, voiko olla kiitollinen siitä, että toinen on ottanut tarpeen vastaan, pystyy siitä puhumaan ja yrittää? Voiko olla kiitollinen pienistä jaetuista asioista ja yleensä siitä, että elämä on jaettua?
Riittävä suhde on sisäisen rauhan tunnetila
Kun näkee usein, että toinen on onnellinen ja tyytyväinen vierellä riittävyys vahvistuu. Ennen sitä on toki selvitettävä, miten tuo onnellisuus ja tyytyväisyys toteutuu. Kun saamme vastineen sille, mitä suhteelta tarvitsemme, koemme rauhaa ja täyttymystä. Mutta tässä on keskityttävä itseen ja omiin tarpeisiin, eikä mielikuvaan täydellisestä suhteesta, joka rakentuu ympäröivän maailman tuomasta harhasta.
On puhuttava ääneen siitä onnellisuudesta, niistä tarpeista ja otettava niistä puolin ja toisin koppia. Mutta myös oltava rehellinen itselleen. Toinen ei voi täyttää sinussa olevaa vajausta, se on täytettävä ensin mahdollisimman hyvin itse. Ja sinäkään et voi olla toisen loputtoman tarvitsevuuden täydentäjä. Riittävyyden kokemus ja mikä siihen kummallakin vaikuttaa on äärettömän hyvä suhdeillan tai -hetken keskustelun aihe. Saatat yllättyä kumppanisi ajatuksista, kuinka yksinkertaisista asioista se lopulta koostuukaan.
Rauhallista riittävyyttä,
Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti
Parisuhdeterapeutti
Nautintovalmentaja
Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, Parisuhdepuhe– ja Totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.
Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifysta, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?
Views: 881