Tiedosta nautinto -blogi

Näin pidät kiinni rajoistasi parisuhteessa

kirjoittajalta Susanna | 03/03/2022

Puolison loukkaantuminen, kiukku, joko aito tai omassa mielessä odotettu, estää meitä huolehtimasta rajoistamme suhteessa. Tämä kiertokulku päättyy usein siihen lopputulemaan, että alamme ärsyyntyä ja katkeroitua puolisolle. Koska oletamme ja toivomme, että hänen rakkautensa tuottaisi ymmärryksen rajojemme kunnioituksesta. Ja kaunista olisi, jos niin tapahtuisikin. Totuus on, että näin ei tapahdu, koska kumppanin rajat ovat ihan erilaiset kuin sinun. Miten siis pidät kiinni rajoistasi parisuhteessa?

Mitkä rajat?

Rajat tarkoittavat yksilön itsemäärämisoikeutta omaan minään. Omaan olemiseen, ajatteluun, tekemiseen, omiin kehollisiin ja mielen tuntemuksiin sekä kokemuksiin. Rajat suojaavat siltä, ettei oman hyvinvointimme ja tahtomme yli kävellä. Rajat suojaavat haavoilta, vaurioilta, traumoilta ja kivuilta, joita epäkunnioittava tai vaurioittava käytös meille aiheuttaa. Rajat ovat näkymättömiä lempeyskuplia, joiden sisällä olemme turvassa, omassa minässämme ja niiden sisällä vallitsee rauha.

Rauha ja tasapaino ovat erityisen hyviä mittareita kuvaamaan rajojen toteutumista. Ahdistus, mielipaha, ärsytys, kiukku, viha, katkeruus, suru, epätoivo ja epäluottamus kertovat kokemuksina siitä, että rajat ovat ylittyneet. Oman olotilan oikeutus on merkityksellisintä. Kun tuntuu pahalta, on aidosti merkityksellistä pysähtyä tarkastelemaan sitä, että tuntuu pahalta. Ydin sinussa kyllä kertoo, mikä tuottaa hyvää ja mikä ei. Rajat ovat siis itsesi kuuntelua ja sen kanssa balanssissa olemista.   

Rajattomuus ihmisessä

Joillekin yksilön itsenäisyys on itsestäänselvyys. Teemme omat päätöksemme omasta olemisestamme, tekemisestämme, ajatuksistamme ja kehostamme. Joillekin on haastavaa sanoa, mitä haluaa milloinkin, koska koko elämä on manipuloinut toteuttamaan kaikkien muiden toiveita ja heidän hyvinvointiaan. Toisille oma minuus on täysin vieras. Usein kehossa ja mielessä asuu sanoittamaton paha olo siitä, ettei kukaan ymmärrä ja on äärettömän yksin. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen on mahdotonta, jos oma identiteetti on jäänyt itseltäkin piiloon.

Joillekin rajattomuus on oman ytimen vierautta, tyhjyyttä ja näkemättömyyttä. Joillekin se on tolkutonta avoimuutta, jossa jaetaan jokainen murunen elämästä kaikille, miettimättä omaa suojausta hetkeäkään. Joillekin rajat toteutuvat toisissa kohtaa erityisen suojaavasti, mutta toisessa kohtaa niiden puuttuminen haavoittaa syvästi. Vahva tahtoihminen, voimakkaalla itsetunnollakin, voi olla seksuaalisesti roolinsa vanki niin, että omia rajoja on mahdotonta toteuttaa, koska se paljastaisi herkkyyden. Toinen, äärettömän herkkä, ottaa vastaan ja antaa kumppanilleen kaiken, kieriskelee selittämättömässä pahassa olossa ja kokee arvottomuutta. Niin tai näin, rajat vaikuttavat äärettömästi hyvään oloon ja onnellisuuteemmekin.   

Seksiongelma

Miksi rajoja ei suhteessa kunnioiteta?

Rajat ovat ainutlaatuiset jokaisella. Jollekin parisuhde merkitsee kosketusoikeutta toiseen milloin tahansa, millä tavalla tahansa. Toiselle suostumus on saatava jokaisella kerralla. Kunnioitus ja arvostus käsitetään usein hyvin eri tavalla, ja tästä ei välttämättä puhuta suhteessa ääneen ollenkaan. Mitä sinulle on kunnioitus kumppanin puolesta? Mikä kertoo siitä, että hän arvostaa?

Alkusuhteen rakkaushuuma sumentaa rajoja, niiden esiin nousu tulee usein siinä kohtaa, kuin kiintymysvaihe alkaa. Aluksi on usein rajattomasti annettu toisen koskettaa ja käyttäytyä, koska rakkaus saa kaiken näyttämään kauniimmalta.

Rajat saapuvat esiin, kun symbioosista siirrytään kiintymysvaiheen erillisyyteen.

Moni hämmentyy siitä, että kumppani ei yht´äkkiä haluakaan, että häntä nipistellään ohi mennen pyllystä. Rakkausvaiheessa se on ollut ihanaa huomiota, kiintymysvaiheessa ärsyttävää närppimistä. Joskus sitä siedetään, ettei kumppani loukkaannu, lopulta äyskitään ärsyyntyneenä ja saadaan aikaan valtava riita. Toiselle herää kysymys, että miksi ei saa edes enää koskea. Toinen ajattelee, ettei tuokaa yhtään kunnioita. Kierre on samanlainen kaikissa suhteissa, teema ja tekeminen muuttuu.

Rajoja ei edelleenkään tänä päivänä kunnioiteta, koska suhteeseen liittyy omistajuus. Kun olemme yhdessä, koetaan oikeudeksi määrittää toisen tekemistä ja olemista. Perinteisen parisuhteen normit jo määrittävät yksilöiden vapautta monenlaisen asian suhteen, eikä teemoista puhuta, koska ”tämä nyt kuuluu vain parisuhteeseen” Ja kuinka tärkeää tuo keskustelu olisikaan käydä.

Jokaisessa suhteessa pitäisi hajottaa atomeiksi se, mitä me suhteessa olemme, mitä siltä haluamme ja millä tavalla. Mitä kaikkea suhde, rakkaus, seksi, läheisyys ja oleminen yhdessä meille onkaan? Tämä keskustelu on rajojen äärellä tehtävä numero yksi. Ja sitä kannattaa toteuttaa suhteessa monta kertaa ja missä kohtaa suhdetta tahansa.

Tarve parisuhteessa

“Älä koske muhun!”

Kun kumppani sanoo nuo sanat ääneen, voin sanoa, että takuuvarmasti rajoja on jo ylitetty. Luultavammin kehollisia, mutta myös mielen rajoja. Vastentahtoinen seksi, jossa toinen lähtee mukaan vain toisen nautinnon, tahdon tai halun takia on aina rajojen ylittämistä. Missään suhteessa ei ole oikeutta myöskään koskettaa toisen vartaloa käymättä läpi sitä, mikä on sallittua ja millä tavalla. On myös erityisen tärkeää sanoa aina, joka kerta yhä uudelleen ja uudelleen ääneen, jos kumppanin kosketus ei tunnu hyvältä. Sen voi sanoa kauniisti, perustellen, mutta vastuu oman vartalon rajoista on sinulla. Jos kumppani ei sanoja kunnioita, kyse on aina väkivallasta.

Mä tiedän mitä sä ajattelet

Aika harva meistä ihmisistä lukee ajatuksia. Jos emme rajoista kerro, toinen ei voi tietää. On pysähdyttävä itsen äärelle, uskottava, että omat tuntemukset ovat äärettömän tärkeitä ja niitä on kuunneltava. Suhteessa molempien (tai kaikkien) on velvollisuus olla kiinnostunut toisen ajatuksista, rajoista ja käytävä keskusteluja, joista näistä puhutaan. Se on myös luottamusta ja turvallisuutta, joka vahvistaa rajojamme. Jokaisessa hetkessä, kun saamme toteuttaa elämäämme omia rajojamme kunnioittaen, saamme hengittää vapaasti. Jos kumppanisi toistuvasti väheksyy rajojasi, omaa olemistasi, tekemistäsi tai vaurioittaa sinua, on erityisen tärkeää ymmärtää, että joskus suhde on päätettävä vain siksi, että voi suojella itseään.

Yhdenkään suhteen vuoksi ei kannata omaa ydintä antaa haavoittaa.

Rajaloukkauksia vahingossa

Koska olemme ihmisiä, rajaloukkauksia tapahtuu vahingossakin. Joskus tulee puristettua liian kovaa seksin aikana, joskus omassa himossa edettyä liian äkkiä ja joskus riidassa kohdeltua väärin. Se mikä erottaa vahingon välinpitämättömyydestä, on ehdottomasti halu käsitellä asiaa, empatia, ymmärrys ja tahto oppia ja kuunnella enemmän toista. Anteeksi antaminen ei ole läheskään niin toimivaa kuin läsnäoleva empatia ja äänen ilmaistu ymmärrys halusta muuttaa toimintaa. Haavoittavat vahingot on pystyttävä käsittelemään, etteivät ne traumatisoi toista tai suhdetta.

Myös hillittömässä seksuaalisessa himossa ihmisen on pystyttävä pitämään itsestä kiinni niin, että toisen rajoja voidaan kunnioittaa. Meillä on edelleen valloilla kummallinen käsitys eläimellisestä halusta, joka ottaa vallan ja kontrollin ja ihminen vain menee. Tämä uskomus kannattaa poksauttaa ja hakea yhdessä apua, jos kumppani kertoo, ettei osaa tilanteissa kontrolloida itseään. Himoon heittäytyminen on äärettömän kaunis asia, joka kääntyy rumaksi, jos kumppani joutuu pelkäämään, että mitä sitten tapahtuukaan.

Rajatapauksia

  1. Usko, että kun tuntuu pahalta, sinulla on siihen oikeus ja myös oikeus tuoda se suhteessa esille, sekä odottaa sille ymmärtävää vastaanottoa.
  2. Joskus kumppani vain loukkaantuu, jopa suuttuu tai mitä tahansa muuta. Silti sinun hyvä olosi ja rajasi ovat erityisen tärkeät.
  3. Alkuhuuman rakkauspössöstä on hyvä puhua ääneen, että kuinka se muuttaa tekemistä ja koskettamista ja seksiäkin, sekä rajojen tärkeyttä niiden äärellä.
  4. Miellyttäminen ja kiltteys on inhimillisiä, mutta niitä voi toteuttaa vain omiin rajoihin saakka.
  5. Sinua kunnioittava kumppani ymmärtää rajojenne erilaisuuden, haluaa puhua niistä, ei tietoisesti ylitä rajojasi koskaan ja vahinkojen jälkeen tahtoo tilanteita käsitellä.
  6. Rajat ovat sinun sanomisesi varassa ja sinulla on vastuu niiden tuomisesta näkyville. Pelko kumppanin reaktioista usein estää tämän, ja siksi on tuotava esille myös se. Avoimuus ja vapaus puhua tuottavat rauhaa ja tasapainoa.
  7. Epämääräisen pahan olon tai ahdistuksen kanssa on hyvä pysähtyä tarkastelemaan omia rajoja ja niiden suojauksia.
  8. Rajat myös vaihtelevat kuormittumisen, stressin, väsymyksen, kriisien ja muiden haasteiden äärellä. Sekin on ymmärrettävää ja syyt kannattaa nostaa näkyville.
  9. Jos kumppani ei ymmärrä rajojasi, tärkeintä on että hän kunnioittaa niitä.
  10. Jos rajasi tuottavat valtavasti estoja ja haasteita, on hyvä lähteä selvittämään, että mistä kaikesta niillä suojaudut ja miksi.

Seksuaaliterapiassa puhumme usein rajoista. Siitä, miten niitä vahvistetaan, voimistetaan ja saadaan esille, jotta voit suojella itseäsi. Rajoista puhutaan myös pariskuntien kanssa paljonkin, parisuhdeterapia on siihen erityisen turvallinen paikka. Rajasi ovat niin tärkeät, – ja niin ovat kumppanisikin rajat – että ne ansaitsevat tulla nähdyksi ja huomioiduksi suhteessanne kaiken aikaa.

Rajoja kunnioittaen, 

Rouva Syld

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma