Tutkimusten mukaan vain 15% naisista laukeaa yhdynnässä. Tämä on tilastofakta, joka aiheuttaa mielenkiintoisia mielikuvia suhteisiin, pimpillisille itselleen ja heidän kumppaneilleen. Orgasmille ei ehkä anneta lupaa, sitä ei edes yritetä, tai sen suhteen ollaan välinpitämättömiä.
Naisen orgasmin päälle on leimattu muutenkin sana “monimutkaisuus” tai “hankaluus”. Syystä, että se tulee monenlaisen ja keskenään hyvin yksilöllisten stimulaatioiden kautta. Kun ei ole suoraa kaavaa, niin kaikki tuntuu olevan hankalaa. Tilastot saattavat tuottaa harhaa mahdottomuudesta. Tai ne saattavat tuottaa ajatuksen huonoudesta, mikä sitten suoriltaan voi estää yhdyntäorgasmin. Näillä kilometreillä tätä elämää sanoisin, että hyvinkin monilla pimpillisillä olisi mahdollisuus orgasmiin yhdynnässä, mutta se ei tapahdu peniksellisen tai kenenkään muunkaan tahtiin.
Orgasmi tapahtuu aivoissa
Mieli on nautinnon komentokeskus. Jos ajatukset eivät ole mukana tai halu auki kaikelle ihanuudelle, on haastavaa laueta. Suorituskeskeinen elämä ja stressikeskeinen olotila eivät anna tilaa nautinnolle. Kireys näkyy nautinnon vastakohtana latistaen sitä yllättävän tehokkaasti. Mielessä on oltava rentoutta ja vapautta, ja sille on annettava aikaa niitä löytää. Tärkein steppi orgasmin äärellä on löytää ensin rentous olla itsessään ja seksihetkessä.
Myös suhteiden haasteet estävät orgasmit tehokkaasti. Kun ihmisten välille on jäänyt selvittämätön sotkuvyyhti, niin toiselle on oikeastaan mahdoton antautua. Pitkissä suhteissa aukipuhumattomat solmut ovat isoimpia esteitä halulle ja orgasmeille. Jos kumppani ei näe eikä kuule, ei huomioi, arvosta tai kunnioita, niin on turha oikeastaan juuri orgasmeja kaipailla, ainakaan yhdyntään. Siinä kun on kyse kaikkein intiimimmeistä hetkistä toisen kanssa, ja monen nautinto kaipaa usein kokemuksen täydellisestä hyväksynnästä.
Alkujännitys ja ihastus laukaisevat helposti
Monilla pimpillisillä on kokemus alkusuhteen huumasta, jossa orgasmit ovat helppoja, ne tulevat kuin itsestään ja ponnistella ei tarvitse. Kiihotus on ehdottomasti korkeimmillaan suhteessa siinä kohtaa, ilman, että sen eteen tarvitsee tehdä mitään. Myöhemmin, kun vierauden jännitys ja ihastumisen hormonipössö laantuu, on kiihotuksen suhteen ryhdyttävä töihin. Ja tässä kohtaa orgasmien saaminen saattaa lässähtää ja halua aletaan kaivata.
Alkuhuuman veroista kiihotusta on opeteltava jatkossa tuottamaan eri keinoin.
Kun suhteessa edetään, on löydettävä ne sytytyslangat, otettava käyttöön niitä ainutlaatuisia kiihotuskeinoja, sekä annettava halun ja kiihotuksen nousulle aikaa. Kipinää on pidettävä yllä ihmisten kesken, sitä on roihutettava monin tavoin ja ymmärrettävä, että halua saadaankin houkutella esiin. Ei halun ole pakko olla itsestään olemassa, se on myös löydettävissä uudelleen.
Moni kuvaa tätä niin, että ”ensin suhteessa halusin kumppania kovastikin ja nyt en enää”. Vikaa etsitään itsestä tai kumppanista, nimenomaan niistä ominaisuuksista. Vaikka kyse on vahvasti enemmän toimintatavoista ja siitä, että ymmärretään ja viitsitään keskittyä kiihotuksen luomiseen, puolin ja toisin.
Oikeanlainen orgasmi
Moni nainen ja muutkin pimpilliset kokevat huonoutta tai häpeää orgasmien äärellä. Jos järistävin huippu koetaan suuseksillä, niin se on vahvasti kumppanista kiinni päästäänkö sinne. Tai siitä, että onko sitä edes kehdattu pyytää tai oikeanlaiseksi nautinnoksi opetella. Moni kaipaa leluja kiihotukseen ja häpeää sitä, vaikkei se sen väärempää nautintoa olekaan.
Hyvin moni tarvitsee kahden tai kolmen pisteen stimulaatiota nauttiakseen. On oltava kontaktia niin klitoriksella, pimpin sisällä ja monilla pepussakin. Orgasmi on mielenkiintoisen moninainen mielen ja kehon yhdistelmä. Eikä sen tarvitsekaan olla helppo, nopeasti saavutettava ja samalla kaavalla menevä. Sehän veisi loppujen lopuksi seksin löytöretkistä puolet riemusta.
Ei ole olemassa sen oikeampaa orgasmia kuin sinun tapasi niitä saada.
Pimpit ovat ulkonäöllisesti hyvinkin erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Ihanuus on ainutlaatuinen ja niin sen nautintokin. Mutta pääasiassa samat osat on lähes kaikilla. Orgasmi ”vaatii” stimulaatiota usein klitorikselle, g-pisteelle, pimpin suuaukolle, kohdun suulle tai peppuun. Pepussakin pisteitä on monia, joiden nautinto antaa lisää buustia. Tästä on turha kaaviota piirtää, koska kaikki ihmiset, mutta myös hetketkin ovat erilaisia. Joskus pimppi on herkkä, toisinaan ottaa vastaan kovempaakin stimulaatiota. Se, mikä on useimmille toimivaa, on piiiiitkä lämmittely, koska niin pimppi vasta pääsee oikeasti vauhtiin.
Liian äkkiä, liian nopeaa
Yhdyntä kestää keskimäärin 3 – 9 minuuttia tutkimuksien lähteestä riippuen. Tähän usein päälle muutama minuutti esileikkiä. Tässä ajassa on suurimman osan naisen orgasmi pelattu jo pois liian lyhyen ajan vuoksi. Toki on heitäkin, jotka tuossa ajassa jo huipulle ehtivät. Riippuen taas lähteestä, stimulaation kesto on toki naisella varmasti yksilöllinen, mutta sanoisin keskimäärin 12 – 40 minuuttia. Tuo aika vaihtelee riippuen lämmittelystä, kiihotuksen määrästä ja samanaikaisesta muusta stimulaatiosta. Toisin sanoen, on turha ajatella, että ei saa orgasmia yhdynnässä, jos sen kesto on vähintään puolet liian lyhyt.
Pimpillisen orgasmi yhdynnässä vaatii oikeasti aikaa ja pitkää nautiskelua
Orgasmi saatetaan torpata mielessä jo kesken yhdynnän, kun ollaan tasannevaiheessa, jossa kiihotus ei etene ylöspäin. Siellä se kuitenkin lymyilee, kun orgasmille vain antaa riittävästi aikaa ja vapautta tulla.
Lisää stimulaatiota
Pelkkä kehojen länkytys keskenään sekä sisään ja ulos liike vie harvoin välttämättä mihinkään. Monille on tärkeää tilanteessa olla läsnä toiselle, katsella silmiin, suudella, helliä vartaloa monella tapaa ja luoda tunne, ettei nautinnosta ole todellakaan kiire mihinkään. Usein pienetkin vartalon liikkeet riittävät, kunhan klitoriskin saa tarpeeksi kehojen kosketusta, niillä, jotka siitä helpoiten laukeavat.
Kiihotuksen lisääminen kaiken aikaa tai pitkin matkaa on tärkeää. Huomioikaa rintoja, reisiä, kaulaa, niskaa tai jalkapohjia. Vaihtakaa asentoa sen tunnetilan mukaan, että se stimuloi lisää. Ja tämä ei todellakaan ole pelkästään kumppanin tehtävä, vaan omasta kiihotuksesta on otettava itse vastuuta myös.
Lisäkiihotusta on tärkeää antaa jatkuvassa dialogissa toisen kanssa
Toisilla toimivat lisäkiihotuksena sanat ja joillain fantasiat, mihin omassa päässä saa kyllä upota. Joillekin toimivat voimakkaatkin stimulaatiot kuten nipistykset, pureminen, puristelut tai läimiminenkin. Näistä tosin pitää keskustella etukäteen, kuten mielellään kaikesta muustakin. ”Miten voisin lisätä sun nautintoa?” on äärettömän tärkeä kysymys. Joillekin vahva tunneyhteys ja yhdessä kuplassa keinuminen on se tärkein asia.
Pimpillinen voi myös itse varsin paljon vaikuttaa asiaan, kuten lantionpohjan lihaksia supistelemalla ja oman kehon liikkeillä toista vasten. Usein itsekiihotus käsin tai leluilla auttavat asiaan. On vallan kannatettavaa antaa itselle lisäkiihotusta sormin tai leluin klitorikselle, tai vaikka nännien hyväilyä, jos se edistää laukeamista. Omaa nautintoa on tärkeää ja luvallista lisätä kaikella tapaa. Usein tästä saa visuaalista iloa myös kumppani.
Kestävyyttä voi harjoitella
Jos yhdyntää harrastetaan peniksellisen kanssa, niin kestävyyttä kannattaa harjoituttaa. Peniksellinen oppii säätelemään omaa laukeamistaan kyllä, kunhan vain malttaa opetella. Se taito vaatii oman orgasmin tuntemusta, keskeytyskohdan opettelua ja ennen kaikkea malttia. Miksi ottaa pikamatka, kun maratonilla on hiton paljon enemmän nautittavaa? Oma asenne on tärkein, että onko kumppanin nautinto niin tärkeää, että harjoitutan omaa kestävyyttäni.
Harjoituksia voi toteuttaa masturboinnin aikana, jossa vie itseään lähelle orgasmia ja lopettaa sitten. Rauhassa hengittely auttaa asiaan. Tässä voi kohtuullisen äkkiäkin oppia oman nautinnon pitkittämistä ja oman laukeamisen hillitsemistä.
Parhaat rakastajat ovat kiinnostuneet aidosti toisenkin nautinnosta.
Joskus auttaa se, että peniksellinen laukeaa kerran ensin, vaikka suu- tai käsiseksillä. Sitten keskitytään toisen nautintoon ja jatketaan yhdyntään, kun penis ei ole niin laukeamisherkkä enää. Ei seksillä ole oikeaa kaavaa, paitsi se, mikä toimii juuri teille ja juuri sillä kerralla. Kumppanin monenlainen nautinnollinen helliminen, leluin, käsin ja suulla myös edistää vahvasti mahdollisuutta yhdyntäorgasmissa. Kestävyys ei ole niin oleellista, jos pimpillinen on kiihotuksessaan vahvasti lähellä orgasmia jo lämmittelyvaiheessa.
Miten lisään kumppanin nautintoa?
Mistä tiedän mikä toimii? Mistä kumppani nauttii? Seksin fyysisen harrastamisen lisäksi on opeteltava puhumaan siitä ääneen. On kerrottava, mikä tuntuu hyvältä milloinkin, mikä toimii ja mikä ei. On uskallettava tuoda esiin omia toiveita ja tarpeita, oltava rohkea ja kysyttävä kumppanin nautinnosta. Uudelleen ja uudelleen. Hyvän seksin tae on jatkuva dialogi siitä, mistä nautitaan. Ja tuo on kaikkien opittavissa. Keskustelulla pääset toisen nautinnon salattuun maailmaan ja lisäät omaa ymmärrystä juuri tämän ainutlaatuisen yksilön nautinnosta.
Unohda kaavat, temput, opitut taidot ja ole läsnä. Kohtele kumppania kauniimmin kuin ketään, anna aikaa ja lempeyttä. Helli piloille jatkuvalla syötöllä, keskity ajatuksiin ja kerro omistasi. Muista ennen kaikkea olla kuunteleva seksikumppani, tue, kannusta, kehu ja kiitä. Että tuo, rakas ihminen antaa sinulle itsestään kauneintaan. Siitä on tärkeää olla kiitollinenkin!
Orgasmitakuu
Sellaista ei olekaan. On päiviä, kun se on tiukassa tai vaikeaa. On päiviä, kun sen saavuttaa helposti ja nopeasti. On kaikkea siltä väliltä. Ja on mahtavaa ja huikeaa seksiä, vaikkei kumpikaan (tai kukaan) laukea ollenkaan. On hetkiä, joissa ollaan yhdessä ja tärkeintä on nautinto. Siitähän seksissä on kyse. Mitä enemmän tuotetaan nautintoa, sitä helpommin saavutetaan orgasmi. Ja se enemmän ei tarkoita tokikaan voimaa taikka nopeutta. Hyvin usein päinvastoin. Tolkuttoman hidasliikkeinen, hierova rytmi ja yhteydellinen keinunta voi viedä perille huomattavasti paremmin kuin pornomainen pikajyystö.
Jos orgasmi ei saavu yhdynnässä, ehkä se saapuu jollain muulla tavalla. Tai ehkä se tänään ei saavukkaan, vaan tulee huomenna isommalla volyymilla. Vapaus on laueta ja olla myös laukeamatta.
Lempeydellä,
Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja
Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta, keskustelutaitoja ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.
Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?
Lue muita naisen nautintoon liittyviä orgasmeja:
Naisen squirttaus on nautinto myös kumppanille
Miksi orgasmiin on niin kiire
Saatko vääränlaisia orgasmeja?
Naisen ejakulaatio ja näin pääset siitä nauttimaan
Jos g-piste on hukassa, ei romantiikka auta
Oodi orgasmille
Views: 2851