Tiedosta nautinto -blogi

Orgasmin kauneus katsojan silmin

kirjoittajalta Petri | 23/10/2021

Seksi on valtavan kaunista, mutta vielä kauniimmaksi sen tekee ymmärrys nautinnon moninaisuudesta. Oman nautinnon aalloilla keinuessa voi keskittyä tunnustelemaan hyväileviä, runollisen soljuvia värähdyksiä oman vartalon sisällä, sen äärilaidalta toiselle. Kun mieli on tyhjä muusta kuin nautinnon tunteista olo on kevyt ja onnellinen. Oman orgasmin kauneus on tietoisuutta omasta mielestä ja vartalosta, ja sen parissa kannattaa viettää usein aikaa, jotta oppii oman nautinnon monipuolisuuden salat.

Orgastinen nautinto on ihmiselle tietysti koukuttavaa, ja sitä tahtoo itselleen aina vain lisää. Näkökulmaa voi ja kannattaa kuitenkin toisinaan vaihtaa, sillä saman olon voi saada myös kumppanin orgasmista.

Orgasmi

Oman nautinnon ihanuus

Omasta nautinnosta ei useimmilla ole epäselvyyttä. Jokainen kaiketi tietää ainakin suunnilleen, mistä nauttii ja mistä ei niinkään. Jollei seksuaalinen nautinto itselleen ihan tuttua olekaan, voi ainakin sanoa, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja mikä edesauttaa nautinnon saavuttamisessa.

Omat orgasmit eivät ole koskaan välttämättä samanlaisena, ja siksi niiden jälkihehkuun on hyvä usein pysähtyä tunnustelemaan aistejaan sekä ajatuksiaan. Moni asia muuttuu myös vuosien saatossa. Se, millaisia orgasmit ovat olleet parikymppisenä voivat tuntua nelikymppisen minän mielestä jopa laimeilta. Myös matka nautinnon huipulle menee tuskin samaa rataa kuin nuorena, ja väitän, että se matka on monin tavoin syvempi ja kokonaisvaltaisempi. Tämä kaikki pätee tietysti myös kumppanin nautintoon ja orgasmiin.

Vaikka seksi onkin usein vaistonvaraista ja ajatukset ovat kenties itse tekemisessä, kannattaa kuitenkin keskittyä tunnustelemaan omia tuntemuksiaan niinkin, että peilaa niitä kumppanin kautta. Miltä toisen vartalo tuntuu itseä vasten? Miltä kumppanin iho tuntuu? Miltä toisen hengitys ja äänet kuulostavat? Miten hän reagoi oman vartalosi liikkeisiin, kosketuksiisi tai suudelmiisi? Miltä toisen iho ja teidän yhteinen seksi tuoksuvat? Mitä voit tulkita hänen kasvoiltaan, ja millaisiin toimiin hän reagoi erityisen kauniilla tavalla?

Kiireetön seksi tuo syvyyttä

Avain toisen nautinnon löytämiseen on kiireetön seikkailu. Jollei ehdi tai malta etsiä, ei ole realistista mitään löytääkään. Kumppanin nautintoon on keskityttävä kuin käsin kirjoitettuun rakkaustarinaan; kirjaimet muodostuvat kynän vedoista, sanat kirjainten yhdistelmistä, lauseet sanojen yhteyksistä, tarina lauseiden jatkumosta ja kokonaisuus siitä, miten tarinan jokainen osanen sitoutuu toisiinsa. Nautinnon löytäminen on monien pienempien asioiden summa, ja niiden yhteys on löydettävä, jotta hahmottaa kokonaisuuden. Orgasmin kauneus on kokemus, joka on seurausta syvästä yhteydestä.

Mutta ei tuo liian vaikeaa ole. Tärkeimpinä asioina toisen orgasmista nauttimiseen ovat keskittyminen, mielen vapaus ja kommunikaatio. Kumppanin orgasmin kauneus avautuu joka kerta erilaisena, sillä siihen vaikuttaa niin moni asia. Toisinaan se on räjähtävä purkaus, joskus hitaasti virtaavaa laavaa. Siksi omien aistien on oltava hereillä reagoimaan ja löytämään.

Keskittymällä toisen vartaloon, mielenliikkeisiin ja nautinnon pieniin elementteihin näkee syvemmälle kuin silloin, jos keskittyy pääosin omaan nauttimiseen. Jo pelkästään se, että voi keskittyä katsomaan ja koskettamaan erilaisia yksityiskohtia on kiihottavaa ja kaunista. Ihmisen vartalo on nautinnon hetkellä avoin ja vastaanottavainen, mutta myös antaa kaiken toisen nähtäväksi.

Osoittamalla toiselle, että on kumppanille täydellisesti läsnä parannetaan myös hetkeen keskittymistä puolin ja toisin.

Mielen vapaus taas on keskittymisen kannalta tärkeä elementti. Liika arkinen stressi tai työasioiden tauoton vilske pään sisällä ei ole omiaan ylläpitämään fokusta kumppanin nautinnossa. Mutta kun mieli on vapaa, se ottaa vastaan ja osaa antaa.

Kommunikoimalla saa ymmärrystä toisen toiveista ja nautinnon vaiheista. Aina kommunikaation ei kuitenkaan tarvitse olla sanallista tai ääneen lausuttua. Toisen vartalolta voi suoraan lukea hyvän olon ja nautinnon. Katso vaikka kaulaa, käsiä, vatsaa tai jalkateriä. Miten ne ilmentävät hänen nautintoaan? Omaa kosketusta varioimalla voi saada kumppanin kehon vastaamaan eri tavalla.

Yhteys

Syvä yhteys toisen mieleen ja nautintoon ei yleensä synny yhdessä yössä. Seksi voi olla erittäin nautinnollista jo ensimmäisellä kerralla, mutta jollei toisen nautinnon merkkejä ja toiveita syvemmin tunne, nautinnon kokemus jää yksipuoliseksi ja pääosin olettamukseksi. Jollei toista tunne, on mahdotonta sanoa, mikä on juuri hänen tapansa osoittaa nautinnon tasoja vartalollaan. Orgasmin kauneus voi myös jäädä kokematta niin, että se tuntuu oman vartalon ja mielen syvyyksissä asti.

Toimiva tunneyhteys syventää nautintoa ja vapauttaa orgasmin energiavirrat niin, että nautinto on kokonaisvaltaisen voimauttava. Samalla se vie tilaan, jossa koko vartalo on kevyt, mieli tyhjä ja olo niin rento, että sen kaiken tahtoo toiselle jakaa täydellisesti. Ja täydellisen kaunis on hän, joka tuon kaltaiseen antautumiseen uskaltautuu! Se vaatii luottamusta ja saumatonta yhteyttä toiseen.

Nautintoa kumppanin nautinnosta

Kumppanin nautinnon kauneus on siis muutakin kuin orgasmin hetki ja sen jälkeinen raukeus. Nautintoon voi tutustua monin eri tavoin, kuten vaikkapa sanojen vaikutusta kokeilemalla. Joskus nautintoon ei tarvita kuin keveitä kosketuksia ja syliä, toisinaan sitä voi rakentaa kovemmilla otteilla ja jopa kivulla. Oleellista on, että kumppanin nautintoon tutustuu tietoisesti ja ajatuksella.

Miten sitten oppii nauttimaan toisen orgasmista kuin omastaan? Ajattelemalla nautintoa laajemmin pääsee ainakin lähemmäs. Kun elää ja hengittää seksikumppanin nautintoa, on mahdollista olla siinä sisällä ja kokea itsekin olevansa matkalla huipulle. Ihokontakti ja kosketus ovat tärkeitä, sillä läheisyys ruokkii yhteyttä. Kuiskatut sanat vetävät keskittymistä puoleensa ja kertovat kummallekin, että ollaan läsnä juuri siinä hetkessä.

Läsnäolo on tärkeää mielelle ja sitä kautta vartalonkin antautumiselle.

Nautinnolle pitää antautua, ja jotta syvemmälle tasolle pääsee, on hyvä kokea toisen olevan hetkessä täysin oma itsensä, antaen itsestään kaiken. Keskittymällä antamaan nautintoa toinen kokee läsnäolon, vaikkei pitäisi silmiään auki. Se antaa signaalin, että toinen tahtoo antaa hyvää juuri sinulle, juuri sinun tavallasi ja tarpeidesi tyydyttämiseksi.

Kumppanin laukeaminen voi olla liikuttavan kaunis tapahtuma. Se voi toisaalta myös samaan aikaan kiihottaa ja antaa voimakkaan vallan tunteen – onhan toinen nauttinut suuresti siitä, mitä olet hänelle tehnyt. Ristiriitainen olokin on ymmärrettävä, sillä hellä kauneus ja voimakas kiihottuminen voivat tuntua kahden erilaisen asian sisäiseltä kamppailulta. Orgasmin saajalle kannattaa kuitenkin siinä hetkessä antaa rauhaa ja aikaa nauttia juuri hänen tuntemuksistaan.

Orgasmi

Raukeuden kauneus

Katso kumppaniasi, kun hän on saanut orgasmin. Katso hänen kasvojaan ja ilmettään. Mitä ne kertovat sinulle? Katso hänen käsiään, vartaloaan ja asentoaan. Millaisena hänen viimeinen hetkensä ennen orgasmin huippua on vartaloon jäänyt? Tunne, miten hän on rento, kevyt ja pehmeä. Kuuntele hänen hengitystään ja sen rytmiä. Onko se kevyttä vai nopeatahtista? Mitä se kertoo sinulle?

Katsellessasi orgasmista ja sen jälkeisestä raukeudesta nauttivaa kumppaniasi käännä ajatuksesi myös itseesi. Miltä sinusta tuntuu katsella ja koskettaa toisen nautinnon hellimää vartaloa? Mitä ajatuksia sinussa herää? Miltä hetken hauras kauneus tuntuu? Kiihottaako toisen pehmeä raukeus sinua, ja miksi?

Kaikki ajatukset ovat sallittuja, sillä ne ovat osa sinua.

Toisen orgasmista nauttimiseen jää koukkuun, sitä tahtoo lisää ja siihen tahtoo syventyä yhä enemmän. Ei ole määrätty, miten toisen orgasmista kuuluu nauttia, joten se voi olla mitä vain. Jos kiihotut, anna sen tapahtua. Jos liikutut, anna kyynelten tulla. Jos sen sijaan koet turhautumista siitä, ettet itse ole samassa tilassa kuin kumppanisi, pysähdy itseksesi miettimään, miksi koet niin. Kun raukeus on vaihtunut jälleen todellisuuteen voit ottaa asian lempeästi esiin. Yhteyden ollessa vahva ymmärrys toisen tuntemuksille on myös vahva, ja keskustelu auttaa ylläpitämään yhteyttä entisestään.

Nautinto on ihmisen kauneutta. Jokainen on täydellinen nautinnon aikana, ja orgasmi pysäyttää sen hetkeksi sellaiseen muotoon, jossa ihmiseen ei ole jäänyt mitään muuta kuin kauniita, ihania asioita. Jokainen kohta on pehmeä, sileä, kaunis ja täydellinen. Jokainen kaari, kuoppa, kumpare ja uurre on täydellisen taideteoksen oleellinen yksityiskohta, eikä niitä ilman ole mitään.

Nauttikaa toisistanne ja toistenne nautinnosta rohkeasti, vapautuneesti ja avoimesti!

Herra Syld
Nautinnon tutkimusmatkailija

***

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta, keskustelutaitoja ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Muistathan lukea myös aiemmat blogit orgasmeista ja parisuhdeseksistä:


Naisen squirttaus on nautinto myös kumppanille
Miksi orgasmiin on niin kiire
Saatko vääränlaisia orgasmeja?
Naisen ejakulaatio ja näin pääset siitä nauttimaan
Jos g-piste on hukassa, ei romantiikka auta
Oodi orgasmille

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma