Tiedosta nautinto -blogi

Pannaanko paikat kuntoon?

kirjoittajalta Petri | 11/08/2019

Pornoleffan käsikirjoitus on valmis. Yksihenkinen kirjoittajatiimi on pannut parastaan, katsellut aikuisten elokuvia ja pohtinut yömyöhään juonta sekä henkilökuvia. On aika herättää kuvaustiimi ja tallentaa toimintaa nauhalle.

Elokuvassa eteerinen vanhempi rouva on tilannut putkimiehen tutkimaan tukkeutunutta viemäriä, joka sijaitsee uutuudenkiiltävässä keittiössä. Samalla rouva salaa toivoo, että kuuma viemärinrassaaja hoitelisi hänenkin röörejään. Hän huokailee ja liikehtii kuumissaan. Rassauksen onnistumisen varmistamiseksi rouva on siivonnut, kaatanut kaksi lasia viiniä, naukkaillut itse jo pohjille muutaman ja pukenut seksikkäät pitsihepeneet silkkisen aamutakkinsa alle. Ja kuin tuota tulevaa fantasioiden supernaintia ennakoiden koko huoneisto on sisustettu pornonpunaisella nahalla ja sametilla.

Hetken päästä kuva siirtyy ulko-ovelle, kauniin etupihan puolelle. Remonttimies katsoo muistilapusta, että on saapunut oikeaan osoitteeseen. Talon numero täsmää muistiinpanon harakanvarpaiden kanssa. Ovikelloa ei tarvitse kilisytellä eikä oveen rystysiään kipeyttää, sillä ovi on kutsuvasti auki. Sisään siis. Huoneistossa rouva levittää jalkojaan ja toteaa kosteaa jalkoväliään kokeiltuaan, että saisi putkimies tulla ihan perille asti.

Putkimies on pukeutunut farkkuhaalariin ja rentoihin lenkkareihin. Alla ei näytä olevan ainoatakaan muuta vaatetta. Ei sitä aina viitsi pukeutua. Kamera kuvaa jaloista kasvoihin saakka hitaasti kaiken. Kuuma kolli. Päässään hänellä on kypärä, vaikkei putkihommissa sellaista tarvita. Se nyt vain sopii kuvastoon ja korostaa sopivasti miehekkyyttä, joka toki muutoinkin on varsin tyrkyllä. Työkalupakki on oikeassa kädessä, uudenkarhea, ja siellä on tasan kaksi työkalua. Enempää ei todellinen putkistoasiantuntija tarvitsekaan. Kaksi vahvaa kättä ja mahtimeisseli takaavat sen, että tiukemmatkin putkenmutkat saa kokeiltua ja tutkittua.

Rouva tulee aivan lähelle kuumaa alfaputkimiestä, näyttää tukkeutuneen viemärin sijainnin ja oman sulokkaan säärensä. Sanoja ei tarvita, sillä eleet kertovat kaiken tarpeellisen. Kuin vahingossa tissi vilahtaa, ja ujolla putkireiskalla on pasmat sekaisin. Rouva vetäytyy viettelevin liikkein sohvalle, ottaa sen pehmeydessä rennosti ja varmistaa sen, että näkymät korjauskohteeseen ovat antavat. Epäselväksi ei jää rööriroopellekaan, että rouva tahtoo seksiä. Kamera toteaa lähikuvassa, että rouvan jalkoväli on jo kostea.

Loppu onkin sitten sitä itseään, ja kaikki noudattaa tuttua kaavaa: suihinottoa monesta kulmasta vähintään vartti, miehekästä naintia sohvalla, lattialla ja pöydällä puoli tuntia. Asentoja vaihdellaan tasaisin välein, ja rouva saa elämänsä saneeraukset. Lopuksi soma laukeaminen rouvan vaaleille rinnoille, ja putkimies lähtee haikeasti taakseen katsellen kohti uusia tukoksia ja vuotoja.

Mutta millainen on tosielämän putkimies? Onko se pornokuvaston tuhma seksiuros, joka on aina valmis tutkimaan kaikkia reikiä ja paikkaamaan vuotavat kolot? Epäilen. Sähkömies tai mikä tahansa kodin työn taitava reiska voisi olla tarinan putkimiehen sijaisena, sillä itse ammattityö on sivuseikka. Kuinka eroottisia ammatteja meillä oikeassa elämässä on?

Allekirjoittanut on veneentakentaja ja entisöintiartesaani. Eipä hyrräytä hormoneja liiaksi, oletan. Käsityötaitoa voi toki pitää etuna, ja varmasti monilla silkkitakkirouvilla olisi jotakin pikku hommaa kotonaan tällaisellekin taitajalle. Onko roskakuski, hitsaaja tai vaikka autonkorjaaja haluja herättävä ammatti? Kaupan kassa? Raitiovaunun tai bussin kuljettaja? Kaikista saisi varmasti rakennettua luovan käsikirjoituksen, jossa jokaisen ammattilaisen kohtalona on ihan muuta kuin se, mihin on koulutuksen saanut.

Jos oikeasti eroottishenkisiä ammatteja pohtisi, niin mieleen tulee tietysti hieroja tai joku kiropraktikko. Miksikö? Ollaan vieraan ihmisen iholla ja lähellä intiimejäkin alueita, joihin tavallisella baaritiskicasanovalla ei olisi heti asiaa. Sivellään öljyä, painellaan kipupisteitä nivusissa. Asiakas huokailee ja vääntelehtii. Käytetään voimaa ja ollaan tarvittaessa hyvin helliä sekä lohduttavia. Kyllä kipu häviää ja potilaasta tulee vielä hyvä ihminen. Potilas on hoidon jälkeen parempivointinen ja tahtoo usein uudelleenkäsittelyyn saman ammattilaisen varmoihin käsiin.

Parturi koskettelee päätä, joka on monille herkkä paikka. Sivelee hiuksia ja näyttää hyvältä peilissä. Hammaslääkäri on joskus rinnat naamalla silloin, kun potilas on avuttomassa asemassa alistettuna julmille instrumenteille. Poliisi, palomies, vartija, hoitaja… ne taas ovat ihan silkkaa pornoa. Samaan ryhmään voidaan laittaa lentäjät ja lentoemot. Tai sihteerit ja muut assistentit. Sihteereitähän pannaan joka toisessa juonellisessa pornoleffassa edestä ja takaa, halvalla ja ilmaiseksi. Pomomiehen sana on laki ja sihteeri vikisee näennäisestä nautinnosta. Panopuuhan lopuksi lauetaan kauniiden pakaroiden väliin, sihteeri laskee miniminihameensa ja korjaa silmälasiensa asentoa. Tukka on edelleen nutturalla kuin kampaajan laittamana.

Entäpä siivooja? Elokuvissa siivoojaneiti on pukeutunut paljastavaan sisäkön asuun, kun tosielämän siivooja kohentaa esiliinan sijaan kumihanskojaan. Voivathan nekin toki olla viettelevät, mutta ehkeivät työkäytön jälkeen niinkään. Elokuvien siivooja hätistelee olemattomia pölyjä söpöllä pölyhuiskalla somasti keikistellen, ja ehkä paljastaa kirjahyllyn päälle kurotellessaan vähän pakaraa. Hyvinvoiva herrasmies, jonka kotona pöly saa kyytiä vaihtaa viskilasinsa toiseen käteen ja katsoo kiinnostuneena, mitä muuta minihameen alla paljastellaan. Tehtaassa siivouskärryä kumarassa työntävä henkilö saa pyllyvakoa vilauttaessaan kyseenalaisen maineen ja toiminnan jatkuessa nuhteet tai työsuhdehenkselit.

Seksikkäitä ammatteja löytyy kosolti, mutta kaikki alat eivät siihen taivu kuin rikkaalla mielikuvituksella. En osaa ihan helposti nähdä puheterapeuttia tai krematorionhoitajaa pornoelokuvassa, en myöskään mehiläistarhaajaa tai muovipuristekoneenhoitajaa. Tai datanomia. Hiljainen it-mies ei herätä intohimoja, paitsi ehkä harmaanruskeassa it-naisessa. Yhdessä he voisivat pitää etäällä toisistaan kiihkeän juttutuokion. Kirjoittamalla ja verkon välityksellä toki, koska kasvotusten puhuminen on aika jännää.

Mielikuvitus on kuitenkin rajaton juttu, ja sen avulla elämä voi olla melkoista livepornoa. Mikä on sinun roolisi elämäsi elokuvassa?

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, Parisuhdepuhe– ja Totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma