Tiedosta nautinto -blogi

Parisuhdeseksiä kauhujen kammareissa

kirjoittajalta Susanna | 03/11/2019

Tämä teksti ei sovi heikkohermoisille ja se saattaa tuottaa pahaa oloa. Karmivinta tässä on, että tekstit ovat tarinoinaan fiktiivisiä, mutta perustuvat tosielämän kertomuksiin. Ja usein tosielämän kertomukset ovat kauhutarinoita hurjempia.

Näiden tarinoiden kohtaukset tapahtuvat myös niiden kauniiden talojen kätköissä, joiden valoissa loistaa hyviin toimeentuleva ja ihailtu perhe. Perheessä on tasapainoiselta ja onnelliselta näyttävä pariskunta, jolla on elämä kohdillaan. Niissäkin taloissa on henkisen kauhun kammareita, joissa juhlapyhinä ja arjen iloissa poljetaan toisen sielunelämää alimpaan helvettiin, jotta saataisiin omat halut täytettyä. Tai vähintään jätetään toisen halut täyttämättä.

Tämä on surullista antifantasiaa, mutta joillekin peruselämää parisuhteessa. Sellaisessa, missä on luvattu rakastaa, kunnioittaa ja olla toisen turva. Sellaisessa, jossa se suurin hirviö elämässä on se, jonka vierellä pitäisi olla kaikista lempeintä.

Miksi kirjoitan kauhutarinoita, enkä keskity vain seksipositiivisuuden levittämiseen ilolla? Siksi, että seksi on monille yksi pelottavimmista asioista parisuhteessa ja nämä tarinat jäävät usein kertomatta, koska häpeä on valtavaa. Seksi voi olla ihmeellinen elämän voimavara tai herkintä minuutta haavoittava väkivallan teko. On paljon ihmisiä, joilla ei ole yhtään hyvää seksikokemusta kumppanin kanssa, ja silloin seksipositiivisuus on yleensä jotain, mistä ei tahtoisi kuulla mitään. Mutta tahtoisin tuoda ajatuksen toivosta. Jokainen on ihanan seksielämän arvoinen, ja omien rajojen suojelu on yksi tärkein tehtävä, mitä omalle seksuaalisuudelle voi antaa. Rajat ovat rakkautta itseä kohtaan, ja toivon tekstin kannustavan niiden arvostamiseen.

Kohtaus 1.

Perjantai. Henkeä ahdistaa ajatuskin saunasta, jossa se usein alkaa. On pakko olla alasti ja paljastaa itsensä. Nipistelyä suihkussa, vihjailevia katseita ja rivoja kommentteja: ”kohta me pannaan” ja ”otan sut.” Asennekin ällöttää, ja tuosta sytyttelystä on kaikki kauneus kaukana. Saunasta en nauti koskaan. Viivyttelen pesussa, hankaan itseäni puhtaaksi kuin etukäteen poistaakseni niitä tahroja, mitä sillä kohta on. Enkä saa niitä pois, vaikka hankaan kuinka. Seksin pitäisi olla kaunista, arvostavaa ja tuntua ihanalta. Kurkkua kuristaa ja ahdistus kasvaa viikosta toiseen. En ole minkään arvoinen, kun toinen tekee niin. En minkään arvoinen kieltääksenikään.

Puen ylleni kylpytakin, minkä pehmeys lohduttaa hetken. Ajattelen, että pian se on kuitenkin ohi. Haaveilen, että joskus saisin silittelyä ensin, joskus kosketettaisiin hellästi ja kysyttäisiin, mitä minä haluan. Joskus minun nautinnolla olisi merkitystä. Kävelen kuin syytetty selliinsä makuuhuoneeseen, minkä olen sisustanut kauniiksi. Harmonia, minkä näen, on kaukana sisäisestä maailmastani. Valun sängylle odottamaan. Himo katseessasi on rietas. Viikoittainen pano on edessä ja sitä on taas selvästi odotettu. Pornomaiseen tyyliin ronkit sieltä ja täältä. Puristat aivan liian kovaa ja pikaisesti. Valmiuteni mihinkään ei kiinnosta sinua. Ei minuakaan. En sellaista saavutakaan mitenkään. En näin. Mutta kiihkosi on ilmeistä, suorastaan raivokasta ja kaiken ylivyöryvää. Tolkuton, hikinen pano, mahdollisimman kovaa ja voimalla. Purkautuminen, kun taistelu on voitettu. Saaliisi on alistunut ja hiljaa. ”Voisit vähän edes yrittää nauttia” toteat. ”Kummallista, kun et koskaan tee aloitetta tai halua mua.” Siinä. Naulittu huonouteen, vaikka suostuin ja annoin taas.

Yhdenkään ihmisen vuoksi, älä ikinä suostu seksiin, missä sinun nautintosi ja hyvinvointi eivät ole merkityksellisiä. Suostuminen väkivaltaan hajottaa sisältäsi lopulta kaiken. Sinulla on oikeus sanoa ei.

Kohtaus 2.

Joka ilta. Takapuolen puristelua, painautumista kiinni ja hankaamista vasten, kun pysähdyn. Loputtomia riitoja siitä, kuinka usein (mielellään joka päivä) seksiä pitäisi olla. Kiukuttelua, kun seksiä ei ole, koska se on normaalia, kun ollaan naimisissa. ”Kuka haluaa olla ihmisen kanssa, joka ei halua.” Meillä on sopimus siitä, että suostun joka toinen päivä, koska se on kompromissi.

Saan lapset nukkumaan. ”Voisit mennä yläkertaan” kuuluu kommentti. Tästäkin on sovittu, että minun pitää olla valmiina ja haluta. Väsyttäisi ihan hirveästi, mutta tänään on juuri se joka toinen päivä. Laahustan ylös portaita, avaan läppärin sängyllä ja tutun pornosaitin. Kuumeisesti yritän löytää jotain, mistä innostuisin. Seksihän on parempaa, kun itsekin haluaa ja jokainen puoliso haluaa olla hyvä puoliso myös seksuaalisesti. Leikin leluilla, että innostun. Jossain syvällä joku huutaa, etten tee mitään minua varten vaan miellyttääkseni.

Tasan puolen tunnin päästä saavut ylös. ”Oi, sä oot täällä jo valmiina.” On taas säästetty aikaa kivasti, ettei tarvitse nähdä vaivaa siihen, että olen valmis. Valmis sinun nautintoon. Kaadut päälle. Puristan silmät tiukasti kiinni ja yritän vimmaisesti palata katsomaani videoon. Tulee sanomista, jos en laukea. Yritän kaikkeni ja pinnistelen, koska aikaa ei ole kauan, tulet nykyisin niin äkkiä. Laukean onneksi tänään pian ja sinä saman tien. ”Ihanaa kun sä tuut niin helposti.” Kierähdät viereen ja nukahdat. Minä valvon taas kyyneleet silmistä valuen. Tyydytys on olematon.

Yhdenkään ihmisen vuoksi älä suostu seksiin mikä ei ole sinunlaistasi, sinun haluasi ja mielitekojasi kunnioittavaa. Kenenkään seksuaalisiin tarpeisiin ei tarvitse vastata pitääksesi parisuhdetta koossa. Sinulla on oikeus sanoa ei.

Kohtaus 3

Kaupan kautta kotiin ja kotitöitä koko ilta. Rankan työpäivän jälkeenkin autan kaikessa minkä voin. Kysyn kuulumisia, hoidan lapset nukkumaan ja toivon toista kainaloon. Lähelle en ole päässyt pitkään aikaan. Yhtään suudelmaa ja halausta ei ole vaihdettu ikuisuuksiin. Välillä olen ilmaa ja välillä se, joka on tehnyt niin monta asiaa väärin. Puhuminen on loppunut aikaa sitten. Niistä oikeista asioista puhuminen. Se mitä kaikkea minun pitäisi olla ja tehdä, jotta elämä olisi parempaa, siitä puhutaan kyllä. Osallistu, huomioi, ole kunnollinen ja rakastava puoliso. Hyöty on nolla. Kosketuksenikin puistattaa puolisoa ja seksiin on ani harvoin. Seksiinkin vain suostutaan, minua ei ole haluttu vuosiin.

Hellyyden kaipuu tekee epätoivoiseksi ja lempeyden pyytäminen kipeäksi. On sairasta elää suhteessa, mistä ei saa minkäänlaista lämpöä. Häpeän sitä, etten kelpaa. Oma käsi hellii ajoittain, mutta se ei tunnu miltään. Huono kopio toisen ihmisen lämmöstä. Sinulla on syitä olla olematta lähellä. Välillä tyydyn kohtaloon, onhan minulla hyvä puoliso ja ihanat lapset. Välillä tuntuu, että tahtoisin ravistella jääkuoren hajalle ja lämmittää sisintäsi, vaikka väkisin. Tekisi mieli maistaa edes vähän ihoa, nähdä jonkinlainen pilkahdus toisen silmissä ja antaa käteni silittää jotain, mistä nautin niin. Itkeäkään en enää osaa. ”Hyvää yötä” on kylmä lause, jolla suljetaan pois tämä päivä ja jäädään makaamaan pimeään yksin. Unissani olen kiinni sinussa ja katsot niin kuin joskus katsoit minua.

Yhdenkään ihmisen vuoksi älä suostu elämään ilman lämpöä ja lempeyttä, niiden tarve on oikeus ja luonnollista ihmiselle. Puhu tarpeista ääneen, vaadi toisenkin vastuuta omasta osuudesta ja uskalla haluta hyvää elämääsi.

Kohtaus 4

”Saatanan idiootti, tuollainen ei kelpaa ikinä kenellekään!” ”Olet ruminta mitä tiedän ja hävettää kulkea kanssasi”. Päälle syljettyjä sanoja loputtomiin. Olen alinta ihmiskastia. Saan olla tyytyväinen, kun minua armollisesti pidetään omassa kodissa pitämässä taloutta yllä, huolehtimassa lapsista, jotka olen kasvattanut pieleen ja odottamassa kotiin puolisoa, joka palaa luokseni jo viitsii. Paluu tapahtuu usein humalassa ja silloin panettaa aina. Jos oikein hyvä yritän hetken olla, niin saan luultavasti joskus jonkun kauniin sanan. Lyötykin on, mutta vain vähän, kun maltti menee ja olen käyttäytynyt huonosti.

Joskus on sitten hyvä hetki, saan lempisuklaatakin. Tekemisiäni kehutaan jopa vieraille. Kuinka olenkaan suorastaan loistava kokki ja näppärä vähän kaikessa. Sadatta kertaa tuudittaudun muutokseen, jospa nyt minua rakastetaan. En silti uskalla edes huokaista, koska helvetti alkaa aina juuri silloin, kun vähiten odotan. Puhelintani ja jokaista menoa vahditaan. Vuosiin en ole tavannut ketään ilman perusteluita ja lupaa. Olen olematta ja olematon, tarpeitasi varten ja mielipiteitä vailla. Seksi menee aina ehdoillasi. Se on hyvinä hetkinä jotain hyvääkin, huonoina hetkinä satuttavaa. Pääosin en tunne mitään ja sillä ei ole minullekaan enää väliä.  

Yhdenkään ihmisen takia älä usko olevasi arvoton. Jos puolisosi ei arvosta sinua, tee sinä niin ja lähde. Sinulla on oikeus sanoa ei.  

Kauhujen kammareita on suomi pullollaan. Järkyttäviin suhteisiin suostutaan, koska pidetään yllä kulissia, perhettä, lapsien kotia, omaa taloutta tai yleensä elämää, jollaista haluttaisiin elää. Muutos on pelottavaa, koska siihen ei useinkaan ole voimia ja sen kiemurat pelottavat. On järjettömän haastavaa myöntää itselleen, ettei unelmaa parisuhteesta saanutkaan pidettyä kasassa. Usein kovimmin kalisee kalterit niissä taloissa, joiden prameus on kateutta aiheuttavaa. Rahalla saavutetuista eduista, hyvätuloisesta ystäväpiiristä ja golfmatkoista on vaikeaa luopua. Oman hyvän olon mahdollisuudet on myyty, koska rahalla saa kaikkea muuta tilalle. En syytä, vaan ymmärrän. Silti ajattelen ettei omaa itseään ja onnellisuuttaan ei kannata myydä mistään materiaalista ikinä.  

Karkki vai kepponen?

Jos en saa karkkia, teen jotain mistä et välttämättä pidä.  Jos seksiin sisältyy minkäänlaista pakkoa, painostusta, vinkumista tai kiristystä, on ihminen usein onneksi niin hienoa tekoa, että huutaa automaattisesti sisältä päin, että seksiä tulee välttää. Tärkeä tehtävä itselle onkin kuunnella. Haluttomuus, kiihottumattomuus ja läheisyyden välttely on selkeitä hätähuutoja. Niitä on erityisen tärkeää seurata ja nostaa esiin asiat, mitkä mietityttävät. Jos toinen ei ymmärrä, kuuntele ja tahdo elämästä tehdä sellaista, että sinunkin on hyvä olla, silloin ainoa keino lähteä pois. Koska sinä olet niin arvokas.

Horror –tarinoista eteenpäin

Jos olet kokenut aliarvioivaa, painostavaa, satuttavaa tai haavoittavaa henkistä tai fyysistä toimintaa, hae apua. Seksuaalisuus on ihmisen herkintä aluetta, ja kun sitä on haavoitettu, tarvitaan aina korjaavaa toimintaa. Kokemuksien purkaminen ääneen ammattilaisen kanssa on äärettömän tärkeää, jos tahdot eteenpäin ilman taakkoja menneisyydestä. Usein ihminen haluaa vain unohtaa, mutta keho ja mieli muistavat kaiken pahan, tavalla tai toisella. Häpeän leima saattaa varjostaa matkaasi pitkään, mutta siitä on mahdollisuus vapautua ja jatkaa voimakkaampana tulevaan. Uskalla ottaa vastaan tai oikeastaan vaadi itsellesi apua. Kaikesta voi selvitä. Ihan kaikesta.

Tosielämän horror- tarinat koskettavat yllättävän monia.
Arvosta ihmisyyttä ja kaikkein tärkeinpänä omaasi.

Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja

Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.

Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?

Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit


Apua väkivallan kokeneille:

Ensi- ja turvakotien liitto
Nettiturvakoti
Naisten Linja
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Monika-Naiset ry
Amnestyn Suomen osasto
Rikosuhripäivystys
Auttava puhelin: 116 006
Juristin puhelinneuvonta: 0800 161 177 (rikosuhripäivystys)
Rikosuhripäivystyksen chat: www.riku.fi
Non Fighting Generation ry
Nollalinja puh. 080 005 005
Marian akatemia ehkäisevä väkivaltatyö
Suomen mielenterveysseuran kriisiapu
Väestöliiton parisuhdekeskuksen valtakunnallinen neuvontapuhelin

Apua väkivallan tekijöille:
Jussi-työ
Maria-Akatemian auttava puhelin väkivaltaisille naisille, 09 756 22260
Naisen väkivalta
Miessakit ry, lyömätön linja

Seksuaalisuuden kanssa apua tarvitseville:

Suomen seksologinen seura, auktorisoidut seksuaalineuvoja ja -terapeutit

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma