Tiedosta nautinto -blogi

Parisuhdekulissia ja somerehellisyyttä

kirjoittajalta Susanna | 31/05/2020

Kesä on jo ihan kosketeltavissa. Sosiaalinen media täyttyy auringon häikäisemistä kuvista, joissa pariskunta viettää laatuaikaa kuumissa olosuhteissa. Kuumakroppaisimmat esittelevät treenauksen tuloksia ja parhaimmat varustukset laitetaan estoitta kuviin näkyville. #boobs –on taas ajankohtaista, koska bikinikausi ja #parisuhdeaikaa tulee näppäiltyä huomattavasti useammin kuin talven kohmeisilla sormilla naputellen.

Kesä herättää eloon ihmiset, mutta niin myös sometilit. Kaikkea sitä auringonsävyttämää kuvaskaalaa katsellessa hiipii usein mieleen ajatus, mitä niiden onnellisten kuvien takana oikeastaan tapahtuukaan.

Kesäkuvien ihmeellinen elämä

Kesä on parisuhdekuvien kulta-aikaa. Niissä ollaan nauttimassa skumppaa veneen kannella tai vähintään uimarannalla yhdessä makoillen. Elämä on kevyempää, helpompaa ja sitä ihanaa tuottaa mielellään myös näkyville. Matkakohteissa yhteisselfiet ovat vähintään suotavia, mutta arjen keskellä harvinaista kauraa. Vaikka aitous onkin valloillaan somekuvissa ja suosio vaatii enenevässä määrin rouheaa ihmiselämää näkyville, niin kovinkaan moni ei halua jakaa itsestään arjen uuvuttavaa silmäpussikuvaa. Ja se on varsin ymmärrettävää. Lomakuvien mahdollisuudet ovat toisenlaiset ja me hyödynnämme ne tehokkaasti.  

Joskus hiipii mieleen ajatus, että tehtäisiinkö lomalla lopulta mitään yhdessä, jos ei somekuvia pitäisi saada?

Jaoin ihan vasta tällaisen tuplaselfien rannalla @rouvasyld –storyyn miehestäni ja minusta. Miksikö? Koska oli hyvä fiilis. Taustalla oleva motiivi on, että tahdomme näyttää myös parisuhteen ihania puolia some-elämässä. Yhteisellä päätöksellä ja silloin kun siltä tuntuu. Miksi hitossa sitä piilottaisikaan? Parisuhdeaika on meille niin merkityksellistä aikaa, että toivomme esimerkkimme myös innostavan muita. Ei siihen somekuvan ottamiseen, vaan siihen yhteiseen aikaan yleensä. Ja kannatamme vahvasti sitä, että parisuhdeajasta tulee yhtä ihmeellistä ja arvostettavaa sometettavaa, kuin kaikesta muustakin hienosta, koska sitä se todella on. Ja sitä se voi olla edelleen alkuhuuman ja useiden vuosien jälkeenkin. Aidosti.  

Maailma on niin täynnä kaikkea kurjaa, että rakkauden tuominen siihen soppaan on erityisen tärkeää.

Seksistisiä suukkokuvia

Vaikka olemme nykyisin kohtuullisen avoimia sosiaalisessa mediassa, niin parisuhdetta tuo avoimuus koskee valitettavan vähän. Parisuhdepäivitykset aiheuttavat valitettavan usein kateutta, koska oikeasti, kenellä on hyvä parisuhde? Alun suukkokuvien jälkeen jostain kumman syystä enemmän toivotaan, että suhteissa paljastuu se karu totuus, ettei se mitään paratiisia olekaan. Samalla pelätään tolkuttomasti sitä ajatusta, että joku oikeasti on löytänyt sen oikean onnen. Ja sen oikean onnellisuuden takana ajatellaan olevan se ”oikea ihminen”. Eikä monille mieleen juolahdakaan, että jos sen oikean onnellisuuden takana onkin hyvin hoidettu parisuhde, jonka äärellä halutaan nähdä vaivaa. Täällä kun ei mitään saa ilmaiseksi.  

Seksin tuominen kuvissa esiin on vielä suurempi tabu. Jos pariskunta on avoimen seksuaalinen tai tuo esiin, että seksielämä toimii, niin hyvin usein muilla kurkussa kuristaa. Tämäkin johtuu siitä, että kuvittelemme usein hyvän seksin olevan joidenkin etuoikeus, ominaisuus tai ulkonäöllinen juttu. Vaikka siinä on kyse vain opeteltavista taidoista. Pohjimmiltaan siitä, että puhutaan, kysytään, kuunnellaan ja halutaan toteuttaa. Ja ennen kaikkea halusta löytää yhdessä ne nautinnon keinot ja tutkia niitä jatkuvasti.  

Kun toisen parisuhdekuvat kaihertavat mieltä, on tärkeää tutkailla, että miksi? Mikä omassa elämässä luo kurjaa tunnetta? Mihin vertaan ja mikä nostaa kateutta tai sen siemeniä? Miksi tekee mieli ajatella, ettei noillakaan oikeasti ole tuollaista tai että todellisuus kyllä vielä valkenee. Joskus on hyvä herätellä itseään tarkastelemaan, mistä oma ajatuksenkulku kävelee kohti negatiivisia teitä.

Kenenkään onni ei ole toiselta pois, ja joskus siitä voi jopa oppia.

Kulissia vai somerehellisyyttä?

Rakas ystäväni kerran kysyi, että mietinkö koskaan, että julkisuudessakin parit esittelevät usein enenevässä määrin omaa onneaan näyttääkseen, että hyvin menee, vaikka ei menisikään. Koska halutaan pitää yllä sitä kuuluisaa kulissia. Enpä ollut miettinyt omalla kohdallani. Silloin elimme parisuhteen rakkauspössöaikaa. Jokainen hengittämäni hetki teki mieli huutaa koko maailmalle autuutta, koska niin ihanaa se rakkaushuuma teki. Onneksi se tekee edelleen niin, ja sieluni ei antaisi periksi ottaa parisuhdekuvaa, jos henkisesti ollaan niin kaukana, ettei oikeasti kuvaan mahduttaisi.

Mutta somerehellisyys on melkoista hattaraa. Koskaan emme tiedä, mikä totuus on tarinoiden takana. En unohda koskaan tarinaa etäisesti tutun pariskunnan elämästä, jossa lauantaina jaettiin yhteinen parisuhdeselfie iltatreffeistä sydämien ja kuohuviininen kera. Maanantaina kumppani vei toiselta hengen, joko suunnitellusti tai hetken mielijohteesta. En ajattele, että selfie olisi pitänyt jättää jakamatta, mutta jos ihmiset ymmärtäisivät hakea apua ajoissa, tuo selfie olisi voinut olla totta eivätkä sen jälkeiset tapahtumat.   

Jokaisen parisuhdekuvan takana ei todellakaan ole onnellinen pariskunta.

Samasta hattarasta voivat kertoa myös perhekuvat. Ulkomaanmatkojen perheonnen ja -kuvien todellisuus voikin olla riitoja lähes kaikesta, toisen vanhemman tolkutonta ryyppäämistä ja sen peittelyä. Pääasia, että kuvissa näytetään hyvältä ja aurinkolasi suojaa turvonneet silmät. Surullista on se, että noissa lomakuvissa hymyilevät ihmiset voisivat myös hymyillä muutenkin, kuin vain kuvia varten. Ja sama lääke toimii tässäkin: avun hakeminen itselle ja suhteelle.

Ei läheskään koko totuus mistään

Kun seuraavan kerran ärsyttää ystävän ylitsevuotava onni kuvien takana, on hyvä muistuttaa, ettei sitä kurjempaa puolta elämässä tuoda esiin oikeasti ollenkaan. Me emme tiedä, mitä kenenkin elämässä tapahtuu ja millaisia murheita siellä on. Some on viihdettä ja sitä sen kuuluu ollakin. Ja viihteeksi se kannattaa määritelläkin.

Viihde voi olla todellisuutta, mutta ei koko totuutta yhtään mistään.

On inhimillistä kuvata itselleen parempaa elämää. On inhimillistä uskoa ja haluta parempaa elämää ja hetkittäin sitä tunteakin. On hyvin inhimillistä se, että kateus muiden kuvien äärellä saa oman elämän tuntumaan epäonnistuneelta, kun se on murheita täynnä. On myös erityisen tärkeää ajatella, ettei toisten todellisuus ole juuri sen kummallisempaa. Joskus somekuvat ovat toki aitoa onnellisuutta, mutta sitäkään emme kuvista voi erottaa.

Omassa suhteessamme hankalien ja haastavien hetkien äärellä on tärkeää keskittyä keskustelemaan. Jos jotain on välillämme, se on selvitettävä ennen kuin somessa tai missään muuallakaan esitetään mitään muuta. Täydellistä parisuhdetta ei ole olemassakaan, mutta oman suhteen heikkoja hetkiä emme mekään tahdo repiä auki, kuin kahden kesken. Somessa voimme hymyillä sitten, kun yhdessä taas hymyilyttää.

Niitä oikeasti onnellisuudesta kertovia kuvia

Kulissikuvista pääsee eroon nostamalla mieltä kaihertavia asioita pöydälle ja puhumalla niistä. Joskus se on äärettömän vaikeaa, ellei mahdotonta. Silloin siihen pöydän äärelle kannattaa kutsua joku ammattilainen, jotta päästään eteenpäin. Parisuhdevalmennus, seksuaalineuvonta tai –terapia voi auttaa niiden kuvienkin kanssa, jotta niissä näkyisi aito hyvä elämä.

Väkinäisten ja pakollisten hymyjen takana on aina toteutumattomia toiveita ja puhumattomia asioita. Jos omaa mieltä kaihertaa ajatus somekuvasta, jonka otan vain siksi, että tahdon näyttää jotain, mitä ei ole olemassa, se on tärkeä havahtumiskohta. Kenelle elät elämääsi? Se on tärkeä kysymys. Jossain siellä huikeiden somekuvien takana voi olla ihminen, joka elää hyvin kaukana siitä, mitä olisi se oikea onnellisuus. Yhdelläkään somekuvalla ei pelasteta ketään, mutta voidaan rakentaa korkeamuurinen kulissivankila, josta ulos tuleminen onkin mahdotonta.

Tartu rohkeasti rehellisyyteen, uskalla elää oikeasti ja aidosti sinun elämää. Jaa siitä sitten niitä hetkiä, mitä tahdotkin, mutta vain omasta ilosta. Ja toivon, että niitä aidosti onnellisia ja rehellisiä kuvia näkisimme paljon enemmänkin. Onnellisuutta olisi erittäin tärkeä arvostaa ja tuoda esiin. Tosin toivon sydämestäni myös, että niiden takana on aina aitoja tunteita.

Lämmöllä ja lempeydellä

Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Luethan myös aiemmat kesäblogit:

Viisi vinkkiä kuumaan kesäromanssiin

Ja Herra Syldin tekstin:

Lomalla viimeinkin, voin ottaa sua

 

Rouva Syld

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti

Tiedosta nautinto -valmentaja

Yritys- ja yhteisökouluttaja

Mentaalivalmentaja (PTCA)

Rentoutusvalmentaja

Positive Psychology Practitioner™

Terapeuttisen sidonnan -ohjaaja

Seksuaaliterapia ja parisuhdeterapia

Tule keskustelemaan seksuaalisuudesta, seksistä tai suhteestasi. Löydetään yhdessä keinoja tehdä siitä enemmän juuri sinun tai yhdessä teidän näköistä. Tapaamiset ympäri Suomea etänä Doxy.me -ohjelman kautta tai terapiatilassani Lahdessa. Seksuaaliterapiasta voit lukea lisää täältä ja parisuhdeterapiasta täältä. Varaa aikasi Book Salonista tai susanna@rouvasyld.fi.

Koulutukset yrityksille ja yhteisöille

Varaa huikea Nautinnosta resilienssiä ja stressin hallintaa -luento tai workshop.

Tutustu koulutuksiin
Verkkokauppa:

Ihanat korttimme suhteesi nautinnoksi, kuten Seksipuhe- ja Elämysseksikortit!

Terapiakortit seksuaalineuvojille ja -terapeuteille.

Ajankohtaiset webinaarit.

Terapeuttisen sidonnan -workshopit.

Verkkovalmennukset

Tule verkkokauppaan!
Tiedosta nautinto -kirje:

Ajatuksia nautinnosta elämään, suhteisiin ja seksuaalisuuteen.

Tilaa uutiskirje
Tule seuraamaan somessa:
Rouva SyldRouva SyldRouva Syld
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Sivuston toteuttaaSanavarma