Eikö mielesi saa hetken rauhaa? Kupliiko koronauutiset ja kotikaaos niin, että soppa sekoittaa päätä totaalisesti? Mitä jos ottaisitkin seksitaukoja keskelle tätä kaikkea?
Kyselin #parisuhdeseksi –Instatilillä, miten ihmisten seksi on muuttunut tämän poikkeustilan aikana. Ja vastauksia tuli monenlaisia. Monet ovat nauttineet enemmän, koska kerrankin on aikaa. Osalla seksi pysyi yhtä vähäisenä kuin aiemminkin. Joillakin seksi on kadonnut kokonaan päiväagendasta. Mihin sinne voi mahtuakaan enää seksi, kun pitää tehdä kotona sekä työt että opettaa, kasvattaa ja viihdyttää kaikkia perheenjäseniä?
Huoli painaa, ja se ei ole seksiä lisäävä asia kenellekään. Eikä myöskään poikkeustilassa huippuunsa hypännyt stressitaso. Kyllä, ymmärrän varsin hyvin ajatuksen, että seksi tekisi mieli työntää määrittelemättömälle tauolle, ettei sen harrastamisesta ainakaan tarvitse kokea nyt syyllisyyttä. Mutta en suosittele moista ollenkaan. Tauolle laitettavan seksin sijaan suosittelen seksitaukoja. Miksikö? Siksi, että nyt tarvitsemme hyvää oloa enemmän kuin ehkä koskaan.
Seksi on nollauskeinoista paras ihmisen mielelle, siksi se toimii poikkeustilanteessa pelastajana.
Älä jää odottamaan juuri oikeaa hetkeä
Jos tässä ajassa lähtee etsimään aikaa seksille, niin sellaista ei tule löytymään. Jos tahtoo seksin hetkellä, että on rauhallinen ja kiva fiilis, mieli tyhjä murheista ja eroottinen olo omassa itsessään, niin sitä saakin odotella. Seksi on puuha, johon on oltava hyvää tahtoa, lähtemisen riemua, kokemisen kaipuuta ja asennetta, että yhdessä tulee ja tehdään nautintoa. Seksille täydellisiä hetkiä ei olekaan, jos emme niitä luo itse. Ja kun niitä oppii luomaan, huomaa, että seksille on täydellisiä hetkiä lähes aina. Harvoin mikään asia tulee ja tuottaa nautintoa kuin itsestään. Monen asian eteen me jaksamme nähdä vaivaa valtavasti, mutta seksin äärellä ajattelemme, että se vain tapahtuu. Lakkaa uskomasta tähän hömppään ja ota sopiva seksihetki omiin käsiisi.
Seksin määritelmä
Mitä sinulle on seksi? Mitä se on teille suhteessa? Tämä määritelmä on erityisen hyvä jäsentää itselle ja kumppanin kanssa yhdessä. Jos seksi on pelkästään yhdyntää makuuhuoneessa, niin aika paljon jää kokematta. Jos teille seksi on kaikkea, mikä tuottaa nautintoa, niin sitä voi harrastaa huomattavasti useammin ja monenlaisissa tilanteissa. Mitä enemmän olette toistenne iholla, kosketatte ja tuotatte pieniä väristyksiä tämän tästä, sitä enemmän viritätte toisianne seksiin. Silloin seksi ei ole vain jotain, mitä tapahtuu joskus, vaan jatkuvaa dialogia välillänne.
Seksi ei kaipaa välttämättä rauhaa vaan uskallusta heittäytyä hetkeen
Seksi pelastaa
Kosketukset, kiihottuminen ja seksi nostavat kehossa erityisen tärkeitä hyvänolon hormoneja. Mitä enemmän niitä annatte oman kehonne tuottaa, sen helpompaa on kestää mielen myllerrys. Ihminen on siitä jännä otus, että se osaa tuottaa itselleen hyvinvointia, joka sumentaa päätä niin, ettei hetkeen tunne mitään muuta kuin tolkutonta nautintoa. Nautinnollisessa suhteessa on opeteltu taitoja myös tuottamaan samaa nautintoa toiselle. Ja eikö juuri se olisi parisuhteessa ihmeellisintä? Että toisella olisi taito resetoida kumppani, kun pää alkaa ylikuumeta ja kovalevy on tullut täyteen. Hyvänolon hormonit dopamiini, oksitosiini, seratoniini ja endorfiini ovat stressilääkkeistä parhaimpia ja siksi täydellisiä pelastusjoukkoja poikkeusajan mielen kaaokseen. Ja kyllä, tästä on paljonkin tieteellistä näyttöä. Seksi on superlääke, joka kannattaa ottaa käyttöön.
Tee seksistä poikkeusajan supervoima
Seksitauko:
Älä odota, että tauoilla pääsee mihinkään perille, vaan käytä taukoja mielen tyhjennykseen, seksin virittelyyn ja nautintoon. Tauoilla ei ole pakollisuutta, ei päämäärää eikä minimiaikaa. Jokainen sekunti nautintoa on tärkeää mielelle ja vartalolle.
- Istu jonnekin pehmeälle, sulje silmäsi, laita vaikka musiikkia korviin soimaan (jotain eroottista ja kiihottavaa) ja sukella fantasioimaan tuhmia. Jos olet yksin tai vain kumppanin kanssa, niin sooloile ihmeessä samalla. Lasten aikana keskity mielikuvamatkaan hetkeksi ja sooloile kun tilanne antaa paremmin myöten.
- Rakastelkaa suudellen, opetelkaa nauttimaan pitkistä suudelmista, joissa kieli kiihottaa toista ja antakaa samalla mielenne vaeltaa. Suuteleminenkin on taito, mitä voi harjoitella.
- Opetelkaa koskettamaan toisianne kohdatessanne niin, että se kiihottaa. Älkää jumiutuko perinteisiin tissit-peppu-genitaalit -alueille, vaan löytäkää vartalon erogeenisiä pisteitä muualtakin. Lapset eivät vaurioidu, jos näkevät kauniita taputuksia, silityksiä, rutistuksia tai suukkoja sinne ja tänne. Nurkan taakse voi aina karata hetkeksi hellimään enemmän.
- Lyhyt intensiivinen ja sensuelli niska- tai jalkapohjahieronta voi pelastaa koko päivän. Tämäkin on ns. ”sopivaa” aikuisten hellyyttä, vaikka lapset ovatkin vieressä.
- Lukisitko tauolla eroottisia novelleja tai katsoisitko lyhyitä seksielokuvia?
Tauolla on tärkeää saada ajatukset irti työstä ja seksiviihde on oiva keino siihen. Ja kyllä, tauko on omaa aikaa, se miten mieltäsi nollaat, on sinun asiasi.
- Hellittelettekö ja kiihotatteko toista sanoin? Nyt on hyvä aika opetella kuiskimaan korvaan jotain tuhmaa ja halutessanne vaikka törkeää. Tästä on hyvä jutella avoimesti, että millaiset asiat oikeasti sopivat juuri teille, mutta kokeilkaa erilaisia juttuja ennakkoluulottomasti. Tuhmat sanat ovat valtava seksuaalinen voima suhteessa.
- Jos puolisokin on päivät kotona, niin pikapyrähdys toisen sylissä nauttimassa on enemmän kuin suotavaa. Lapsille ulkoilua tai ruutuaikaa ja aikuisille omaa viihdettä.
- Istukaa kahvitauko yhdessä jutellen seksistä, vaikka siitä, mitä toivoisitte seuraavalla kerralla tai jutelkaa #parisuhdeseksin päivän teemasta (löydät ryhmän Facebookista ja tilin Instagramista). Jos lapsia on kuuloetäisyydellä, opetelkaa salakieli, missä luotte asioille arkisia nimityksiä. Tästä saa myös hulvattoman aikuisten leikin. (Penis voi olla vaikka kurkku ja pimppi papaija jne.)
- Soittakaa toisillenne videopuhelu ja sopikaa, että sen teema on ainoastaan seksi. Luurit päähän, niin kukaan ulkopuolinen ei kuule ja taas käyttöön oma vaihtoehtoinen seksisanasto, jos lapsia on kuuloetäisyydellä.
- Lähetelkää koronahärdellin, etätyön ja lapsien opetuksen keskellä toisillenne tuhmia kuvia ja viestejä puhelimella. Kirjoittakaa ajatuksia niihin liittyen. Näin katkaisette puurtamista ja pidätte yllä omia salaisuuksianne.
Millainen on sinun seksitaukosi?
Seksi ei ole kielletty, eikä väärin edes poikkeusaikana. Seksi on hyvä pakokeino kaikesta ahdistavasta ja mieltä stressaavasta. Seksi on ilmaista mielihyvää, joka on erityisen oleellista ihmisen hyvinvoinnille, ja juuri siihen olisi nyt tärkeää panostaa. Seksi on myös parisuhteen liima, mitä enemmän saatte ja annatte nautintoa, sitä lempeämpää ja läheisempää suhteessanne on. Seksi parantaa paljon, vaikkei pelastakaan kaikkea. Mutta nautinnollisimmillaan se antaa aivoille vapauden ihan kaikesta ja juuri sitä me nyt kaipaamme enemmän kuin mitään muuta.
Nautintopössöinen mieli antaa taukoa koronakaranteeniin.
Uskalla nauttia, ihminen, ja ota tulevan viikon ohjelmaan seksitaukoja, niitä omia tai yhteisiä.
Lempeydellä,
Rouva Syld
Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) ja parisuhdeterapeutti
Tiedosta nautinto -valmentaja
Joko olet tutustunut ihaniin seksuaalista avoimuutta ja parisuhdenautintoa tuottaviin Seksipuhe-, Elämysseksi-, parisuhdepuhe– ja totta vai tarua -kortteihimme? Pääset tilaamaan ne verkkokaupastamme.
Joko olet kuunnellut Tiedosta nautinto -podcastia Spotifyista, jossa puhun asiantuntijoiden ja mieheni Herra Syldin kanssa seksuaalisesta ja suhdenautinnosta?
Tiedosta nautinto -blogit:
Kaikki blogit
Luethan myös aiemman blogin: Rakas, kiellän sinulta seksin.
Kirsti Kuosmanen on kirjoittanut: naisen supervoimasta eli seksuaalisesta nautinnosta.
Views: 813