Valkoinen heteronainen moninaisuuden äärellä

Olen saanut julkisen positiivisen tunnustuksen nuorelta moninaisuuden kohtaamisesta, ihan vaan siksi, että olen valkoinen heteronainen. Cis hetero, jos tarkkoja ollaan ja paikoin ollaankin. Lisäisin tuohon määrittelyyni vielä vähän lisää, mutta se jääköön salaisuudeksi, koska se on yksityisasia. Olen tuosta saamastani tunnustuksesta hyvin ylpeä, mutta samalla tekisi mieli vastata, että miksi kohtaisin jotenkin muulla tavalla kuin ihmisen yleensäkään? Heteronormatiivinen taustani ei tuo minulla ongelmaa ymmärtää jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta, eikä sitä, että puhumme moninaisuuden kohdalla aina ihmisoikeuksista.

Miksikö sanon ääneen mitä olen? Koska siihen on minulla oikeus, kuten joka ikisellä muullakin ihmisellä. Tiedän, että minulla on valtaväestönä tämä asia huomattavasti helpompaa ja en saa siitä voimaa, vaan se tekee minut surulliseksi.

Naiseus

Olen pienestä alkaen tiennyt olevani tyttö, myöhemmin nainen ja ollut siitä aina ylpeä. Tämä tunne ja kokemus ei poista minulta kykyä ajatella, että joku ulkoisesti naiselta tai mieheltä näyttävä ei voisi olla jotain muuta tai mitä hän ikinä haluaa. Tämä määritelmä, miltä joku ulkoisesti kenenkin mielestä näyttää on meillä kulttuurisidonnainen ja sehän ei ole totuus mistään. Kukaan ihminen ei tiedä mitä toisen vaatteiden alla on, ja jos sinne näkee, niin pään sisäistä kokemusta ei pääse kuitenkaan katsomaan. Minulle naiseus ja naisena oleminen on merkityksellistä ja paljon erilaisia, jopa ulkoisia asioita. Mutta se on vain minun kokemukseni, tunteeni ja totuutta ainoastaan minulle. Jokaisella on omansa ja ihan yhtä merkityksellinen ja arvokas kuin minunkin.

Moninaisuus uhkana

Koulutan työkseni ammattilaisia, niin opettajia kuin nuorisoalan toimijoitakin moninaisuuden äärellä. Ja olen kohdannut usein kritiikkiä ja ajatuksia siitä, että sukupuolinen moninaisuus on uhka heteronormatiiviselle maailmalle. Olen vastannut kysymyksiin: “eikö avoimuus lietso hämmennystä nuorissa” ja “eikö esim. kahden äidin vanhempien lapsi saa vaikutuksia”. Olen myös kuullut vahvan arvopohjaisen ajatuksen siitä, että perheessä pitää olla äiti ja isä, jotta lapsi saa varmasti miehen ja naisen mallin. Ja minulta on kysytty, että jos emme käytä sukupuolitettuja ilmaisuja, vaikka ryhmätilanteissa, niin onko tarkoitus hävittää mies ja nais -sanat kokonaan? Näihin yleisiin pelkoihin tahdon sanoa muutaman kommentin.

Tietoisuus ja avoimuus lisää ymmärrystä, ei tuskaa

Mitä enemmän tiedämme, sen vähemmän luulemme ja pelkäämme. Moninaisuutta kohtaan itsessä heräävä kritiikki on usein pelkoa omasta identiteetistä tai tuntemattomasta. Se on tietovajetta siitä, että muiden ihmisten ainutlaatuisuus olisi uhka itseämme kohtaan. Jokainen meistä on ainutlaatuinen otus kuitenkin. Olen nähnyt niin monta kertaa sen, että kun avaamme faktoja, kerromme toisen ihmisen maailmasta, kokemuksista ja avaamme teemojen taustoja, niin ymmärrys lisääntyy valtavasti.

Seksuaalikasvatus tai oikeastaan ihmisoikeuskasvatus pitäisi alkaa pienin askelin jo varhaiskasvatuksesta saakka. Jos kertoisimme lapsillemme kaikesta siitä, mitä ihmisen on mahdollista olla tai olla olematta ja siitä, ettei kukaan ole toista arvokkaampi, saisimme huomattavasti lempeämmän maailman. Mitä enemmän ymmärrämme toisen ihmisen tarinaa, sitä lempeämmin häneen suhtaudumme.

Jos moninaisuuden ymmärtäminen kolahtaa itsellä ja kriittiset ajatukset nousevat pintaan, on hyvä tarkastella itsetuntoaan. Mihin kipuun tai pelkoon asia minussa kolahtaa, jotta reagoin niin? Hyökkäys ja viha on pelon vahvin ilmentymä ja kertoo hyökkääjästä paljon. Vihapuhe alkaa olemaan surullista arkipäivää. Joskus olisi hyvä luovuttaa tiukasta totuudesta, koska se lisää empatiaa itseä ja muita kohtaan.

Vanhempien ja muiden ihmisten vaikutus

Kokemus sukupuolesta tai seksuaalisuudesta on osa identiteettiämme. Kaikki kohtaamamme ihmiset siihen vaikuttavat, mutta silti se on sisäsyntyistä. Kasvatuksella voimme vain edistää avoimuutta tai suppeutta. Voimme opettaa lapselle itsehyväksyntää tai itsekritiikkiä ja samalla ymmärryksellä hän kohtaa muita, ennen kuin muuta elämässään oppii. Jokainen vanhempi vaikuttaa lapseen, mutta on eri asia pohtia, onko vaikutus huono vai hyvä. Lastaan rakastava ja läsnäoleva vanhempi, joka lempeästi luotsaa ja kannustaa elämään on tärkeintä. Emme me kasvata ketään sukupuolella tai seksuaalisella suuntauksella, toivottavasti.

Miehen ja naisen malli vs. ihmisen malli

Jos pääsisimme vanhempina ajatukseen, että lähes kaikki on sukupuolesta tai –puolettomuudesta riippumatta lapsillemme mahdollista, niin ei olisi niin tärkeää näyttää hyvän miehen tai naisen vaan hyvän ihmisen mallia. Tämä asia ei poissulje tyttöjen päivän hömpöttelyä, jos tytär kokee sen omakseen. Eikä tämä poissulje ”miesten kalareissuja”, kunhan sinne voi ottaa lapsen kuin lapsen. Jos näistä pääsisimme siihen, että teemme ihmisinä niitä juttuja, jotka ovat erityisen kivoja meille ja erityisen kivoja myös lapsillemme.

Äijäilyn perinteiden siirtämisestä huolehtiva isä saattaa olla pelkoja täynnä. Oma herkkyys on ehkä löytämättä tai sitä yritetään työntää niin syvälle, ettei vaan kukaan huomaa tai haavoita. Samaa kovuutta sitten tahdotaan siirtää omille pojille. Eikö olisi ihailtavampaa, että lapsi olisi itsenään onnellinen, vaikka olisi mitä ja häntä kiinnostaisi elämässä omat ainutlaatuiset asiat?

Naisten juttujen äärellä siirretään usein kauneuden lisäksi kiltteyttä, miellyttämistä ja muiden kehujen varassa elämistä. Jos tässäkin olisi pehmeiden arvojen äärellä ajatus siitä, että lapsi on ihmisenä juuri niin ihana ja ihmeellinen, oli hän mitä hyvänsä ja kelpaa sellaisenaan.

Jos annamme ihmisenä mallin siitä, että kaikkien on oikeus olla omanlaisiaan ja hyväksyttyjä juuri niin, kasvatamme onnellisempia lapsia. Kodin tuki on äärettömän tärkeä ja mitä hyväksyvämpää se on, sekä perheenjäsenille että kaikille muillekin, sen helpompaa on olla ja hengittää.

Minun naiseuteni ja naisena oleminen ei vaadi pönkitystä, ei hyväksyntää eikä edes ajatusta normaaliudesta tai oikeasta. Se on sisäsyntyistä, oma asiani ja ainoa, jolta kaipaan siitä palautetta, on puolisoni. Naiseudelleni ei ole uhka millään tavoin, jos joku muu elää täällä muulla määritelmällä tai määrittelemättä.

Arvokysymys

Ymmärrän, että elämää on turvallisempaa elää, kun on itsellä pohjalla vankka totuus oikeasta ja väärästä. On joku mihin uskoa ja luottaa, eli niin sanotusti totuus itselle. Monille tämä on koko elämää suojeleva pohja ja normatiivisuuden ravistelu huojuttaa omaa totuutta elämässä. Ja onhan se pelottavaa, jos joku menee sohimaan siihen todellisuuteen missä elät. Samalla unohdamme sen, että jos sinulla saa olla joku totuus, jollain toisella on joku toinen ja hän on siihen ihan yhtä oikeutettu. Ihmisen arvokysymys saa olla mitä tahansa, mutta toisen oikeutta omaan arvokkuuteensa ei saa silti rikkoa tai loukata. Jos ihmisen arvoihin kuuluu määritellä jonkun toisen oleminen, niin siinä hän nostaa itsensä toisten yläpuolelle. Minulle ihmisarvoa on ehdoton tasavertaisuus siitä, että jokainen tänne syntynyt saa olla mitä haluaa. Jokainen on yhtä arvokas ja ainutkertainen ihminen juuri niin.  

Sukupuolisensitiivinen toiminta

Normatiivista ajatusta jakelemme tiedostamatta kaiken aikaa. Omalle itselleen voi olla tässä armollinen, mutta esimerkiksi työelämässä on erittäin tärkeää ymmärtää, että joillekin toiselle asia on kipeä ja siten loukkaava. Edelleen, jos voi opetella kutsumaan nuoria nuoriksi sen sijaan, että sanotaan tytöt ja pojat, se kertoo empatiasta ja halusta ymmärtää. Jos tarjoamme elämän mahdollisuuksia kaikille miettimättä sukupuolikysymystä, tarjoilemme niitä tasa-arvoisesti ihan kaikille. Keneltäkään ei ole pois mikään, missä huomioimme ihan kaikkia. Omassa elämässä voi sitten määritellä itsensä ja lähimmät ihmiset heidän halunsa mukaan. Mutta ammatillisesti on huomioitava ihmisyys kokonaisuutena ja siihen kuuluu moninaisuus.

Armollisuus itselle ja muille

Moninaisuudesta puhuessa nousee usein esiin kysymys, että mitä uskaltaa sanoa, kun tuntuu ettei uskalla sanoa mitään. Antaisin neuvoksi armollisuuden itseä kohtaan. Riittää kun yrittää, alkaa tiedostamaan ja puntaroimaan omaa normatiivisyyttään ja opettelee suhtautumaan ihmisiin ns. tietämättömyyden tilassa, eli ilman ennakkoluuloja. Sillä on jo pitkällä. Ammattilaisen vaihtoehto ei ole vaikeneminen. Itseltään ei voi vaatia kuin sen, että yrittää parhaansa ja huomioi mahdollisimman hyvin. Jos menee pieleen voi pyytää epähuomiossa sanottua ilmaisuaan anteeksi. Sen kummallisempaa se ei ole. Kun sivistää itseään moninaisuuden termeillä ja maailmalla, lisää luontaista ymmärrystä ja suhtautumista itsessään, ja se vaikuttaa omaan toimintaankin.

Näin Pride –viikolla on hyvä ottaa ajatuksia vastaan, käydä kuuntelemassa tarjolla olevaa tietoa ja ravistella omia ajatuksiaan. Kun tulee oman lokeronsa ja totuutensa ulkopuolelle maailmasta tulee parempi paikka elää, yksi ihminen kerrallaan.

Rouva Syld

Jos tarvitset keskustelukumppania moninaisuuden teemoissa, omassa elämässäsi tai läheisen elämässä, olet tervetullut seksuaalineuvontaan.
Siitä lisää täältä.

Jos moninainen tai sateenkaaren värinen pari- tai ihmissuhteesi kaipaa keskusteluapua, olet tervetullut parisuhdevalmennukseen.
Siitä lisää täältä.

Jos tahdot työstää omia ajatuksiasi moninaisuuden kohtaamiseen liittyen, niin siihenkin minun kanssani voi varata keskusteluaikaa.


Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.